Koh Phangan II & Krung Thep

Yhdeksän päivää tuli poristua samassa Coral Bayn bungalowissa ja päivät kierreltiin skubuilla pitkin saarta, heiteltiin lettua rannalla, ronsuravia jne. Lisäksi käytiin Rasta-Manin kanssa kylillä hoitelemassa asioita. Yhtenä päivänä mm. teimme ko. jampan systerin shakebaariin vähän sähkötöitä ja samalla kopioitiin suomalaista reggaemusiikkia neljän levyn verran kaverille kuunneltavaksi. Tykkäsi kovasti! Itse poistelimme kyliltä Job2Do:n levyn (joku Thaimaalainen Reggae-Stara). Haadrinin happoranalla tuli myös käytyä ihan päiväsaikaan kääntymässä, mutta tunnin visiitti riitti eikä sinne enää toista kertaa palattu.

Viimeisenä iltana käytiin Coral Bayn n. 20v tarjoilija/yleismies -jätkän kanssa Chaloklumissa baarissa ottamassa parit oluet. Luultiin, että kaveri ei paljoa tienaa, asuu vielä himassa jne. Rupattelun jälkeen kuitenkin selvisi, että kaveri onkin saaren kovin kukkotappeludiilaaja, kukkakauppias ja kaikkea muuta hauskaa, josta rahaa tulee huomattavasti enemmän kuin peruspaikallinen duunari tienaa. Sälli opetti myös thaikielen alkeet, mutta eihän niistä aamulla enää juuri mitään muistanut.

Olimme illalla yrittäneet saada Coral Bayn omasta "matkatoimistosta" liput Bankkariin, mutta sällit ilmoittelivat vain, että aamulla sitten. Viimeisen illan baarikeikan jälkeen herätys oli 6:30 ja katamaraanin piti lähteä 8:30. Aamulla kun yritimme kysellä lippujen perään selvisi, että katamaraani olikin jo täyteen buukattu. Seuraava paatti lähtisi joskus puoliltapäivin. Säätöjen jälkeen löysimme itsemme klo 14:30 lähtevästä "pikaveneestä" Chumphoniin Koh Taon kautta ja arvioitu saapumisaika Bankkariin olisi 05:00 seuraavana aamuna hauskan linjurin kyydissä.

KAPTEENIN MERIPÄIVÄKIRJA 10.09.08/1645

"Lähettiin hetki sitten Koh Taon satamasta. Merenkäynti on paikallisiin normeihin nähden kovahkoa, yleensä meri on aika tyyni. Heti satamasta lähdön jälkeen, kun nopeutta ei vielä paljon ole, sivusta lyövät aallot keikuttavat alusta niin, että välillä sivuikkunasta näkyi pelkkää vettä, ei horisonttia lainkaan. Tuntuu siltä, että kohta alus haukkaa vettä tai kaatuu kyljelleen. Matkanopeudessa alus pomppii aaltoja vasten ja kuuluu kumeita pamauksia kun runko lyö merta vasten. Ikkunat natisevat ja matkustajat pälyilevät kysyvästi toisiaan. Eräs nuori miehistön jäsen vaihtoi juuri laivayhtiön työvaatteet shortseihin ja pelastusliiviin ja katosi kannelle. Miespuolinen matkustaja otti mallia ja kavoi penkin alta pelastusliivit ja puki ne ylleen. Ei hyvältä näytä. Aluksen nopeus on hitaampi kuin normaalisti ja ollaan aivan varmasti kunnolla myöhässä. Vettä lentää ikkunaan vähän väliä niin ettei ulos näe paskaakaan. Vastapäätä istuu britti, joka on menossa Chumphoniin leikkauttamaan murtunutta käsivarttaan. Käsi on kääritty paikallisiin aikakausilehtiin ja kantoside on tehty pyyhkeestä ja jonkinlaisesta siteestä. Kivut näyttävät olevan kovat ja joka kerta kun alus pamahtaa vasten aaltoja britti irvistää ilkeästi."

Toim. huom. Alus oli ajallaan satamassa ja merenkäynti laantui loppumatkasta. Ketään ei tainnut edes laatata vaikka eräs miehistön jäsen jakoikin byyttapusseja. Sama jannu kävi itse byyttaamassa jo alkumatkasta.


Sama ranta kuin edellisessä blogi-merkinnässä, mutta laskuveden aikaan







Krung Thep aka enkelten kaupunki

Saavuttiin joskus viiden aikaan aamulla sateiseen Bangkokiin pahamaineisella dilledösällä. Enstitöiksemme erkanimme dösäilijöistä ja torjuimme kaikki majoitustarjoukset ja muut ukotusyritykset ja hakeuduimme baariin. Siellä sitkeimmät olivat vielä viettämässä iltaa, mutta me tilasimme tukevaa aamupalaa. Eräs asiakas mm. nukkui pää taakse roikkuen, jonka henkilökunta palkitsi tunkemalla hammaskeppejä nenään ja muihin ruumiin aukkoihin.

Koh Phangan

Saavuttiin tunnin katamaraaniporistelun jälkeen Thong Salan satamaan Koh Phanganille. Vastassa oli joukkueen vahvuinen osasto valmiina tarjoamaan taxia, bungalowia ym. sirkushuveja. Ohitimme nämä ja siirryimme tarkastelemaan kaupungin skubuvalikoimaa. Pienen hintojen tarkastelun jälkeen vuokrasimme kaksi uudenkarheaa pöristintä hintaan 170THB/päivä. Paukattiin aluksi pariksi yöksi Chaloklamiin, josta suoritimme tiedustelua seuraavaa majapaikkaa varten. Lähistöltä löytyi mukava pieni poukama ja teimme varauksen eräästä Coral Bayn bungalowista ja sen otti vastaan ylävitosta lyövä Thai-rasta. Omalta kuistilta on suora näkymä merelle ja kaikki tarpeellinen löytyy (kylppäri, fani ja sähkö). Sähkö tosin toimii vain klo 18:00-06:00 välisenä aikana, mutta se ei ole aiheuttanut minkäänlaisia toimenpiteitä eikä ongelmia. "No worries".

Juha Föhr järjestää melkein joka ilta taivaanrantaan varsin pärisyttäviä ja psaikedeelisia vaaka- ja pystysalamia, joita on rauhoittava seurata paikallisen panimotuotteen kanssa. Mutta jos em. luonnonilmiö osuu kohdalle niin "aikuinen mieskin säntää kirkuen peiton alle ja koittaa olla kastelematta lakanoita", niin kuin Ling Barin ainoa työntekijä Joe asian ilmaisi.

Thai-rasta kertoi heti kättelyssä tekevänsä bambutatuointeja ja ruvettiin selaamaan kansioita läpi. Tume innostui ideasta niin kovasti, että jo seuraavana päivänä bambu heilui ja pohkeen ympärille ilmestyi näyttävä tatuointi. Bambullla tehtävä tatuointi ei ärsytä ihoa lähellekkään yhtä paljon kuin länsimaissa suosittu kone. Minkäänlaista turvotusta ja punaa ei voitu havaita missään vaiheessa.

Koh Tao

Lang Khai Bay oli snorklailuun varsin sopiva paikka. Kivikkoinen rantavesi tarjosi paljon nähtävää. Kaloja ja muita vedenalaisia örkkejä oli tarjolla montaa eri sorttia. Lisäksi Hege bongasi pohjasta itselleen komeat aurinkolasit! Pari päivää vierähtikin oikein leppoisasti snorklaillen ja skubuilla saarta kierrellen. Saireen niminen pääranta ei kovin paljon houkuttanut muuhun kuin hankintojen tekemiseen.

Hieman ruuhakisemmalla sukellusteollisuusrannalla (Chalok Baan Kao) paikallistettiin illalla hieno ruokalinjasto, josta sai mättää pleitille mättöjä sekä grillauttaa hiilillä kaloja sekä vartaita. Lopuksi koko komeus viedään kassatätien ihmeteltäväksi ja arvontojen päätteeksi suoritetaan maksu. Lautaselle ei tullut hintaa kuin 2-4 euroa riippuen syöjän ahneudesta.





7-11 supermarketissa törmättiin kolmeen sakemanniin, joiden kanssa jäätiin kaupan edustalle porisemaan. Olimme kävelemässä rannan suuntaan paikallista panimotuotetta nauttien kun näillä pituuspiireillä suosittu ukkossuihku (eng. thunder shower) pääsi yllättämään, joten evakuoiduttiin pikavauhtia meidän terdelle. Tume rupesi välittömästi huudattamaan humppaa (Eläkeläiset) saksaksi koska he eivät olleet kuulleetkaan koko orkesterista vaikka se onkin kovin suosittu pumppu heidän kotiseuduillaan. Saksanpoika Timo innostui Das Modelista niin paljon, että vaati saada sen itselleen sähköpostiin, mutta pistimme paremmaksi ja latasimme koko levyllisen kameran muistiin tietokonetta hyväksi käyttäen. Ilta jatkui ilman ulkomaan vahvistuksia Castle partyissa yhden Sangsom bucketin verran.



Panorama-otos läheisestä kolmen saaren setistä, joita yhdistää hiekkakaistale

Thailään

Alkusanat
Koko katastrofin idea keksittiin joskus kesäkuun tienoilla. Niihin kuumottaviin aikoihin turvonneissa aivoissa muhi ajatus parista viikosta Slovenian harjoitusmaastossa sekä uhkarohkea vuorikiipeily maan huipulle, pilviin ja jopa ylikin. Heinäkuussa internetin ihmeellisestä maailmasta lentoja varatessamme jokin meni pahasti pieleen ja sähköpostiin pamahtikin vahvistus maksetuista Bangkokin lennoista. Ei auttanut muu kuin alistua surkeaan kohtaloomme.

HEL-BKK-TAO
Kahdennenkymmenennenviidennen päivän kohdalla elonkorjuun kuuta koitti lähtö. Partio kokoontui sekä ojentui ryhmäpaririviin Seutulan kansainväliselle lentoaseman lähtöhalliin. Ajoneuvoon nousemista odotellessa tankattiin moraalia kohottavaa seosta: "Pari sanaa konkarilta, käsi pois kaljakorilta, ilman jäykkää viinaa et pärjää, pilsneri puvun vain värjää" -Eläkeläiset. Ja koska kone oli aikamääreistä 30min myöhässä, kehoitus ehdittiin uusia vielä kerran. Ylimääräistä härdelliä portilla aiheutti myös erään thaimaalaisseurueen yritys salakuljettaa Stiga-moottorisaha kotiinviemisiksi. Vahvasti bensiiniltä tuoksahtanutta sahaa ei voitu hyväksyä koneeseen otettavaksi.

Kymmenen tunnin lento häpeällisesti sikaosastossa kirkuvien lapsien kanssa (emme provosoineet) soljui ohi yllättävän nopeasti. Vaikka lähtö tapahtui myöhässä, pamahti kone Suvarnabumin kiitotien pintaan ajallaan. Suoraa linjuriyhteyttä juna-asemalle olisi jouduttu odottamaan vaarantavan kauan, joten taksi jäi ainoaksi vaihtoehdoksi. Alkumatka sujui kyydin hinnasta neuvotellen vaikka se oli paikallisen taksitirehtöörin kanssa jo sovittu. Kyseessä oli varmaankin aivan normaali länkkärien ukotusyritys.

Junapäälliköt pistivät lentopäälliköitä paremmaksi, jonka seurauksena saavuimme Chumpponin seisakkeelle tunnin myöhässä. Kuten on tapana ollut, tiedustelutietojen perusteella tehdyt suunnitelmat kusivat. Kuun epämääräisten heilahteluiden ja pyörähtelyiden takia klo 23:00 lähtevä yölaiva olikin jo karannut satamasta ainakin tunnin etuajassa. Siirtyminen Koh Taolle tapahtui raikkaan öisessä meri-ilmassa rahtilaivan kannella torkkuen. Mae Haadin sataman laiturille hyppäsimme ennen kukonlaulua. Aikaa oli sopivat kolme tuntia tutustua saaren pimeisiin katuihin. Lopulta päädyimme rannalle selvittelemään päätämme 28:n tunnin yhtäjaksoisen siirtymän jäljiltä.







Koh Tao
Kasin aikaan aamulla otettiin alle skubut ja lähdettiin tiedustelemaan uuttaa toiminta-aluetta. Laajojen etsintöjen jälkeen päädyttiin varsin UG:hen bungalow-laaksoon ja ensitöiksemme paiskauduimme mereen huutomaan matkustuksen liat pois. Off season oikeutti meidät yöpymään 250b hintaan per yö eli nopeasti laskettuna 125b per lärvi.

Malesia (Kuala Lumpur - Melaka)

Tädää! Pamahdettiin huonosti junassa nukutun yön jälkeen Kuala Lumpurin juna-asemalle ja, kuten varmaan edellisestä postauksesta luitte, meillä ei ollut minkäänlaista opasta Malesiasta, joten ei tiedetty käytännössä mitään siitä maasta mihin oltiin saavuttu. Onneksi asemalta löytyi kirjakauppa, josta poisteltiin Lonely Planet Malaysia, Singapore & Brunei -opas. Se helpotti asioita ja pienen tutkimuksen jälkeen karautettiin China Towniin taksilla. Kaikki huokeat hostellit olivat täynnä, joten kiertelyyn kyllästyneitä otettiin hotellihuone. Loput yöt viettiin hieman edullisemmassa hostellissa.

Näkymää hotellihuoneen ikkunasta. Isommalla rahalla sai ilmastoinnin ja suihkun lämpimällä vedellä. Molemmat sellaisia yleellisyyksiä, joista oltiin nautittu viimeksi Pattayalla ja sitä ennen kotona. Langaton neittikin toimi ja respasta sai lainattua adapteria koska pistorasiat ovat Malesiassa mallia vittumaiset. Elämä alkoi voittaa paskan junayön jälkeen.

Maisemaa hostellin katolta, jonne suunnatiin hotelliyön jälkeen. Huoneen ikkunasta saattoi lähes koskettaa vastapäisen talon seinää ja huoneessa oli ilmastointi, joten ikkunaa ei liiemmälti räplätty. Sänky oli ehkä oudoin mitä missään eli sinisestä teräsputkesta rakennettu kerrossänky, jonka alaosa oli parisänky ja yläkerta yhden maattava. Suunniteltu ehkä kiinan nykyiselle yhden lapsen politiikalle ja oletuksena että huoneita on myös se yksi. Mielenkiintoinen valinta hostelliin. Henkilökunta oli varsin ystävällistä ja sen oli huomannut myös eräs ruotsalainen tahi englantilainen nuori nainen, jolla oli peliä menossa erään henkilökunnan edustajan kanssa.

Rakkaat lukijat, kerron nyt teille torneista. Ensinäkin niitä on Kuala Lumpurissa kaksi suurta, joista Petronasit nauttivat tarunhohtoista kuuluisuutta koska ne olivat maailman korkeimmat talot aina vuoteen 2004 saakka (Taipei 101 korjasi potin 2004). Kaikkien Petronas-fanien iloksi todettakiin, että ne pitävät edelleen korkeimpien kaksoistornien statusta yllä jyhkeän fallosmaisella olemuksellaan ja jäivät historiaan 1900-luvun korkeimpina rakennuksina. MUTTA, hurjasta korkeudesta huolimatta vierailukohteena ne eivät ole KL-towerin veroisia koska ei teitä, pikku-trävellerit, päästetä kuin puoleen väliin sillalle kun taas KL-towerissa pääsee ihan sinne huipulle saakka eli paaaljon korkeammalle. Miinuksena voidaan pitää KL-towerin sisäänpääsymaksua kun taas Petronas on ilmainen.

KL-tower on rakennettu pienen viidakkopöheikön keskelle, joten sen juurella pitää vahtia kuvissa näkyvät luontokappaleet. Niitä kuvatessa pääsi rankkasade yllättämään. Noh, koska ihan vieressä ei ole metroa, junaa tahi linjuripysäkkiä on takseilla poistumisvälineenä hieno monopoli sateen aikana. Meiltä, ja varmaan muiltakin länkkäreiltä, pyydettiin aika tiukkaa hintaa kyydistä, joten pienen taktiikkapalaverin ja vitutuksen jälkeen päädyttiin ostamaan sateenvarjo, jonka suojissa tallattiin takaisin mono rail-junan pysäkille.


Petronasin tornit ovat siitä inhoittvat, että ne ovat niin kuuluista, että sisään on melkeinpä pakko päästä, mutta ne perkeleet eivät ole joka päivä auki ja ilmaisia lippuja jaetaan rajallinen määrä. Joten voi käydä niin kuin meille kävi eli ekana päivänä se on suljettu, toisena liput ovat jo loppu puolilta päivin ja vasta kolmannella yrityksellä tunkeutuminen sisään onnistuu.

Ilmakuvia Petronaksen tornit yhdistävältä sillalta. Huomatkaa ikkunanpesijät keskimmäisessä kuvassa. Suht diippi työpaikka.

Thaimaa (Bangkok)

Thaimaa (Pattaya - Koh Phangan - Haad Yai)

Hadrinin happoranta miellyttää brittejä ja monia muita

Miellyttävä paikka nauttia aamiaisesta

Pattaya
Pamahdettiin Bangkokiin Suvarnabumin kentän maaperälle joskus yhden aikaan yöllä ja sniiduilupäissämme nukuttiin lentoaseman penkeillä johonkin kuuden pintaan, jonka jälkeen valuttiin valtion liikennöimään Pattayan dösään (106B=~2€) ja hintaan kuului vielä pienet vedet ja marsipaanipulla. Meille oli valmiiksi varattu vaatimaton kolmen tähden hotelli, jonka uima-altaalla mm. suomalaisiakin roikkui. Parissa päivässä pattiksen tienoo tuli nähtyä ja sinne ei ikävä ole.

Koh Phangan
Seuraava kohde oli vanha tuttu Koh Phanganin saari, jonne meidät ja pari tusinaa muita kiidätettiin Bangkokista yödösällä Chumponin satamaan, josta matka jatkui veneellä perille. Majoittauduttiin samoihin bungaloweihin Chaloklumin uneliaassa kalastajakylässä kuin viimeksikin eikä juuri mikään tuntunut olevan muuttunut. Viime kerralla Worlds End niminen juottola oli ollut kesälomalla eikä sen olemassaolosta ollut mitään tietoa, mutta nyt sen ovet olivat auki ja olut virtasi. Paikkaa pyörittää englantilainen punkkari nimeltä Spike, jenkkikokki, jonka tädin tilalta tuli baarin limet (joita tarjottiin ylpeydellä) sekä burmalainen nainen, joka oli raskaana ja baarin kauden päätösbileissä hänelle kerättäisiin rahaa kotimatkaa varten.

Vesiputouksen tienoo oli suht kuiva

Jungle camo

Skubua ei viime kerralla tullut vuokrattua, mutta nyt sellainen otettiin käyttöön heti toisena päivänä ja sillä tuli kiidettyä ristiin rastiin saarta. Huippunopeus oli jossain 80km/h pinnassa ja ehkä vielä kovempaakin olisi päässyt, mutta ei vaan uskaltanut. Kypäriä nähtiin liikenteessä muutama per päivä. Skubu avasi saaren uudella tavalla kun pääsi täysin vapaasti kulkemaan mihin tahansa ja sillä oli muutenkin hauska kruisailla. Joukkoliikennettä ei saarella ole lainkaan, joten liikuminen hoidetaan skubulla tai taksilla.




Kolmannen yön jälkeen oli aika siirtyä Thong Nai Panin syrjäiselle rannalle, jonne vei kutakuinkin 15 km pitkä tie, joka oli suurimman osan matkaa vailla päälystettä ja joissain kohdin todella huonossa hapessa ja paikoin taas jyrkät mäet saattoivat skubun koetukselle. Saman tien varrella järjestetään myös hapokkaat Half Moon partyt. Kerran kun oltiin paukkaamassa skubulla kyliltä himaan erään mutkan takana poliisi viittelöi pysähtymään tienvarteen. Asia ei sen enempää jännittänyt koska tiesin, että en ollut juonut, eikä kannossa ollut mitään poliisia kiinnostavaa. Poliisi käski sammuttamaan skubun ja rupesi tunnustelemaan taskuja. Tässä vaiheessa muistin shortsien kauluksessa majailevan SOG Trident TF-2 kääntöveitsen, josta suomessa tulisi vähintään helvetisti sanomista. Ehdin kelata, että veitsen kantaminen voi olla thaimaassa laitonta tai jos ei ole niin poliisi voisi niin sanoa ja ehkä vaatia lahjuksia tms. Syke alkoi kasvaa. Taskujen tunnustelun ja sisällön esittämisen jälkeen poliisin käsi osui veitselle ja se pyydettiin ottamaan esiin. Vedin sen shortsien kauluksesta ja totesin "pocket knife". Yllätykseksi veitsi ei herättänyt mitään kiinnostusta ja tarkastus oli ohi. Sivuhuomiona mainittakoon, että poliisilla oli koko tarkastuksen ajan peilaavat raatokärpäslasit päässään.

Uskottavuus on tapissa

Hiekkatiet oli yllättävän hauskoja ja joskus haasteellisiakin ajaa

Eräs mielenkiintoinen tapahtuma oli skubun ja ihmisten tankkaus eräällä syrjäisellä pysähdyspaikalla viidakossa. Paikkaa pyörittänyt mies rupesi juttelemaan ja aika nopeasti hän kyseli, että olemmeko menossa half moon partyihin ja tykkämmekö poltella jne. Todettiin, että ei ja ei ja asia oli aika pitkälti sillä käsitelty. Hetken päästä tiellä ajoi rastapäinen jannu skootterilla ja hiljensi pysähdyspaikan kohdalla, johon paikan pitäjä reagoi huutelemalla jotain ja arvaamalla, että oliko vieras israelista. Hän oli kolumbiasta. Pitäjä kysyi tuotapikaa haluaisiko tämä hieman sieniä, että hänellä on, "ARRIVAAA... MEXICO..." eli maailmankuuluja meksikolaisia hallusinaatiosieniä. Kauppoja ei kuitenkaan syntynyt. Tämän jälkeen pitäjä alkoi kertoa kuinka hänen ystävällään on sienifarmi ja kuinka sienistä tulee "happy happy, not glassy eyes" eli ei kalvosilmiä! Nehän olivat jo kertaalleen jättäneet itseni baarista ulos Krakovassa. Olisiko tässä apu ongelmaan? Ehkäpä! Tuotetta suositeltiin nautittavan teenä tai hän voisi pyöräyttää siitä mehukkaan omeletin. Päätettin kuitenkin jättää väliin, mutta pitäjä pyysi tulemaan myöhemmin uudelleen...

Krabi
Rakkaat lukijat, ennen kuin kerron Krabista niin on syytä valottaa hieman yksityisten kuljetusyhtiöiden ukottavaa ja tyrkyttävää toimintatapaa. Olimme hankkineet yhdistetyn lautta- ja linjurikyydin (ykstyinen kuljetusyhtiö) Surat Thanin välietappikaupunkiin. Tarkoituksena oli vaihtaa valtion liikennöimään onnikkaan joka kiidättäisi meidät kohti uusia seikkailuja. Tämä ei kuitenkaan herättänyt positiivista vastakaikua lautan jälkeisen linjurin lipunmyyjässä, joka vakuutti aina ohi kulkiessaan, että valtion bussia pitää odottaa kolme tuntia ja se maksaa ties mitä ja halusi myydä lipun oman yhtiönsä kuljetusvälineeseen. Pari brittiä taisi mennä halpaan ja ostivat lipun. Onneksi tiedustelu oli hoitanut asiansa ja tiedettiin, että Surat Thanissa on kaksi linja-autoasemaa ja katukylttien perusteella paikallistettiin, että nykyinen linjurin päätepysäkki olisi eri kuin mistä valtion bussi Krabille lähtee. Saatiin halpa tuk tuk-kyyti toiselle linjuriasemalle paikallisten kanssa. Kun pamahdettiin aseman kulmille niin jostain ilmestyy ukottaja, joka kysyy että mihin haluatte mennä ja todettiin selkeästi että valtion bussilla krabille... "yes yes this way...." Silmää ukottajille alkoi jo olemaan ja tajuttiin heti että oltaisiin jouduttu johonkin jumalan hylkäämään mini vaniin tms. Ukottaja kannoillamme lähdettiin rinkat selässä haahuilemaan dösärillä ja hetken päästä oikea bussi löytyikin ja vielä silloinkin ukottaja koitti saada meitä mukaansa. Raivoastuttavaa perseilyä! Päästiin valtion bussiin ja odotettiin sen lähtöä 45min tai jotain sellaista. Bussi kiersi maaseutua ja nähtin diippejä maisemia.

Aikainen herätys linjuriin palkitsee maisemilla.

Haad Yai
Minidösä tipuatti meidät juna-aseman tuntumaan ja heti upottajat tulivat tarjoamaan kyytiä yms., mutta koska tiedettiin, että ihan lähellä on muutama hostelli päätettiin suorittaa siirtymä jalan. Paukattiin kiinalaisen pitämään hostelliin ja päätettiin jäädä. Käytiin vielä katsastamassa eräs toinen hostelli, mutta taso oli selkeästi paskempi, joten eipä jäänyt häiritsemään. Kaupunki itsessään ei ole kummoinenkaan nähtävyys, aika kaupallisen oloinen. Malesialaiset tekevätkin tänne ostosreissuja. Iltatori on ehkä suurin mitä missään eli varsin päräyttävä.

Paikallinen nähtävyys on makaava budha, jota oli tietenkin pakko mennä tarkkailemaan. Budha-paran suojaksi on myöhemmin rakennettu varsin massiivinen katos, jottei eroosio ja muu pahuus vallan vie pyhyyttä mennessään. Budhan alla on pieni kellari, jota kai myös temppeliksi voi kutsua. Siellä pyhät miehet tekivät juttujaan ja kuolleen lepäilivät tuhkana seinissä olevissa haudoissa. Tultiin ehkä vähän yli hintaisella tuktukilla ja päätettiin poistua edullisemmin, joten käveltiin temppelialueelta hieman ulos ja ruvettiin säätämään motoa eli mopotaxia. Päädyttiin vanhan miehen pyörän selkään kakspäällä. En enää muista yhtään hintoja, mutta joka tapauksessa sovittiin hinnaksi yksi, mutta hetken päästä hinta olikin yksi per naama. Todettii että ei käy. Jossain välissä paikalle saapui joku ulkopuolinenkin kuski, joka ei ilmeisesti ollut omalla alueellaan koska hänet ajettiin pois paikalta vaikka olimme jo jossain vaiheessa pyörän selässäkin. Meille haluttiin myös myydä molemmille oma pyörä, mutta loppupeleissä nuori jannu heitti meidät juna-asemalle alkuperäiseen hintaan yksi. Kauhee säätöä, mutta kyllä siitäkin selvittiin.

Tehtiin myös päiväisku uneliaaseen Sonkhlaan, jonne päästiin noin tunnissa paikallisbussilla. Muistaakseni oli arkipäivä, mutta pienen kaupungin kadut olivat aika tyhjät ja tunnelma korostetun rauhallinen. Matkalla rannalle löydettiin kukkula, joka oli jonkinmoinen apinoiden suojelkohde ja paikalliset syöttivät apinoille banaaneja, joita myös sai katukauppiailta ostaa. Rannan tuntumassa bongattiin paikallisia tykkimiehiä harjoituksissa ja itse tykitkin pilkottelivat naamioverkkojen alta. Itse ranta oli melkeinpä tyhjä, mitä nyt ryhmän verran tykäreitä oli lenkkeilemässä.

Jo ennen Haad Yaihin saapumista oli sovittu, että matka jatkuu Malesiaan, joten kaukonäköisesti hankittiin junaliput vasta lähtöpäivänä (miksi???!), joten yöjunaan ei saatu nukkumapaikkoja. Päivän ja illan aikana pidimme myös hauskaa kiertämällä kaupungin kaikki kirjakaupat ja etsimällä jotain matkaopasta Malesiasta, mutta tuloksetta. Hauskana yksityiskohtana eräässä kirjakaupassa oli myös käytettyjä kirjoja lehtiä myynnissä. Silmiini sattui varsin mielenkiintoinen lehti: Watch Time Magazine. Kukapa ei haluaisi tilata lehteä, joka kertoo sen kaiken kelloista! Itsehän en ole moista omistanut sitten kansakoulun...