Madrid

Keskiviikkona 18.5 otimme suuntia yhdelle hostellin lähellä olevista kivikasoista, joka oli tällä kertaa ensimmäisen maailmansodan aikoihin valmistunut juna-aseman hallirakennus. Sisään päästyämme vaadimme virkailijalta lippua kuningaskunnan pyhimpään eli Madridiin. Liput (n. 10€/naama) irtosivatkin varsin helposti, koska juuri muualle raiteet eivät kulkeneet. Asemalla hengaillessamme huomasimme väkevät ja kauhua herättävät kieltokyltit. Kylteissä oli perus ampuma-aseiden ja räjähteiden lisäksi mainittu myös laukuistamme sekä taskuistamme löytyvät lukuisat teräaseet. Heikki päätti välittömästi suorittaa huomaamattoman tiedusteluiskun asemalaiturille. Palatessaan kaveri raportoi useista kuumotusvirkailijoista ja lisäksi laiturille oli asennettu lattiamallinen Smiths-Heimann läpivalaisulaite. Totesimme, että taisteluitta emme antaudu vaan rupesimme suorittamaan kieltotavaran jemmausta muiden esineiden sekaan. Loppuajan mäsäytimme yatzya sekä hermoja rauhoittavaa birraa aseman ulkoanniskelualueella. Kun junavirkailijat kutsuivat matkalaisia kyytiin oli meidänkin pakko siirtyä tarkastusta kohti kylmä hiki otsalla. Kuumotuksista huolimatta selvisimme tilanteesta voittajina tutuin 6-1 lukemin!

Madissa painelimme ensitöiksemme kaukaa viisaasti etukäteen bookattuun hostelliin, jonka sijainti oli varsin keskeinen, niin kuin saimme myöhemmin todeta. Sieltä käsin tulisimme operoimaan ja suorittamaan erilaisia iskuja lukuisiin kohteisiin. Ensimmäinen kohde oli paikallisten väkevää suosiota nauttiva "dia"-baari, jonka kiinteät sekä nestemäiset aineet kuosittivat locot varsin pätevästi. Kaupunkia luupatessamme päädyimme aivan ytimessä sijaitsevalle Puerta del Sol -aukiolle. Siellä nuoret olivat Ajan Henki -päissään kokoontuneet blastaamaan ja ilmoittelemaan kotimaansa taloudellisista ja poliittisista epäkohdista. Myös paikalliset poliisivoimat olivat saapuneet ja järjestäytyneet esittelemään ylpeinä modernia ja varsin monipuolista ilmoittelijoiden alistus- ja karkoituskalustoaan.

 

Pakollisen ilta-"dian" jälkeen vetäydyimme viinibaarin kautta tasokkaaseen Bar del Diegoon, jossa ei kritiikin sanaa vallitsevasta tilanteesta kuulunut. Illan aikana kaduilla liikkui Madridin lukuisten clubien PR-henkilöitä houkuttelemassa jengiä bilettämään omiin tiloihinsa. Epäilyttävältä mieheltä saimme myös väkevät kupongit "äärimmäiselle klubille". Ensimmäinen ilta vierähti lähinnä ilmapiiriä tunnustellen ja suuntasimme jo yllättävän ajoissa takaisin kämpille.

Seuraavana päivänä suuntasimme Bar del Diegosta inspiroituneena hieman paremmin toimeentulevien kansalaisten fanittamalle alueelle nauttimaan aamiaispöydän antimista. Calle Velázquez oli verkkoartikkelissa mainostettu olevan väkevä shoppailun ja luoton käytön katu, mutta sieltä ei tarttunut käteen mitään. Päivän mittaan yritimme kuluttaa mahdollisimman paljon, mutta ainoaksi saaliiksi jäi Heken poistelemat lasiset öljy- ja viinikannut (7€). Tällä suorituksella emme aivan onnistuneet saamaan talousvaikeuksissa rypevää Espanjaa uuteen nousuun. Poikkesimme myös sideriassa nauttimassa Asturian omenapuiden antimista nestemäisessä formaatissa.

 

  

Ilta vietettiin erinäisissä anniskelupaikoissa, joissa saimme kantapään kautta todeta paikallisten väkitisleiden voimallisuuden. Se ei silti sekoittanut suuntavaistoa, vaan palauduimme aamun jo sarastaessa kämpille. Olimme ilmeisesti jopa valinneet suht suoran reitin sekavasta kaupunkiarkkitehtuurista ja vieraasta ympäristöstä huolimatta.

  

Aamiainen nautittiin vasta "dian" aikaan ja päivä oli pyhitetty puistoille, joita käytiinkin mahtavan joen varressa ihmettelemässä. Mutta jopa puiston penkillä istuminen kävi liian rankaksi, joten vetäydyttiin takaisin talojen varjoihin. Olotilat saattoivat johtua aurinkoisesta ja lämpimästä päivästä, mutta suurin syy oli varmaankin se että olimme unohtaneet venytellä ennen edellistä iltaa. Tunnetusti venyttely on hyvin tärkeää aina ennen rankkoja suorituksia kuten kosteita lärvi-iltoja ja vastaavia.

Rakensimme iltaa tuttuun tapaan pullollisella punaista rypälemehua sekä viimeiselle illalle tyypillisellä carne-painotteisella illallissikailulla. Vierailimme Mi Madre Era Una Groupie eli äitini oli bändäri nimisessä juottolassa, jossa vallitsikin hieno meno. Henkilökunta oli hyvin bändäri-aiheista ja he selvästi nauttivat työstään vetämällä shotteja sekä tanssaamalla. Katsastimme vielä muutaman muunkin paikan illan mittaan ja reissu sai arvoisensa lopetuksen. Hasta luego!

Talavera de la Reina

Kolmas päivä ja locot käynnistettiin kuivilla kroisanteilla sekä pakollisella ajoaineella eli kahvinpapu-uutteella con leche. GPS ohjelmoitiin viemään kalpeanaamat suorinta tietä Talavera de la Reina nimisieen kaupunkiin, josta ei ollut saatu mitään raportteja tiedusteluosastolta. GPS-laitteisto valitsi optimaalisen reitin, jota lähdettiin seuraamaan kuin sokea lepakko tuoretta verta. Ei aikaakaan kun löysimme ajoneuvon sille aivan liian rajusta maastosta, joka sai locot haaveilemaan maastoajoneuvosta taas kerran. Käytiin mm. kilpasilla tukkirekan kanssa jyrkillä rinteillä, joilta jouduimme pakenemaan häntä koipien välissä takaisin päälystetyille valtaväylille. Luottamus GPS:ään oli menetetty, mutta se sai vielä hieman armoa koska huomattiin että se oli ollut kaiken aikaa recreational-moodissa eli kaikki reitit olivat sille yhtä hyviä.

Mambaba! Saavutettiin tavoite eli Reina iltapäivän kuumuudessa ilmiselvästi siestan aikaan. Kaupungilla looppia ajelun tuloksena ei nähty yhtäkään majoitusliikettä, mutta trävellerin pelastukseksi informacion de tourista oli merkitty monin kyltein ja merkein. Siesta oli sulkenut myös tämänkin byroon, jonka aukeamista jäätiin odottamaan paikalliseen tapoihin sopivalla tavalla cervezeriaan. Kauhuksemme saimme huomata, että turisti-info ei tule aukeamaan lainkaan, mutta se ei estänyt meitä saamasta haluttuja tiedustelutietoja! Suuntasimme majoitukseen joka oli tasovaatimuksiimme nähden välttävä kolmen tähden hotelli (Perales 56€ / yö).

Tuoreesta tiedusteluraportista riehaantuuneena otimme kantoon pullon paikallista rypäletislettä ja suuntasimme kohti matalia, mutta voimakkaita taajuuksia. Iloksemme saimme huomata että taajuudet olivat peräisin katajanokan kokoiselta riehakkaalta feria-alueelta, jonne koko kaupungin väki oli kerääntynyt fanittamaan sitä ihan kaikkea. Tarjolla oli mm. täysikokoinen huvipuisto, ruunsaasti mitä erilaisimpia anniskelumahdollisuuksia sekä gourmet-tason festarimättöä. Esiintymislavoja löydettiin ainakin kahta sorttia, mutta melusta päätellen lisääkin todennäköisesti oli. Ensitöiksemme otimme osaa Yatzyn espanjan mestaruuskilpailuihin, joista Tume selvitti itsensä voittoon punaviinin ja vasemman käden avustuksella.

Illan ja locojen tummuessa löysimme itsemme looppaamasta erään tasokkaan anniskeluteltan antimia. Joissain vaiheessa iltaa huomasimme että juomista ei enää huolittu maksua ja meno äityi muutenkin varsin hapokkaaksi ja boheemiksi. Alueen kymmenet vieriviereen sijoitetut teltat kilpailivat kenen PA-vehkeistä irtoaa eniten painetta. Yöstä seuranneen tinnituksen perusteella olimme löytäneet voittajateltan!





Aamulla tarkastimme kamerasta illan ja yön tapahtumia. Hetken jo luulimme kankkusen ottaneen locot armottomaan otteeseensa, mutta äkkiä tajusimme, että edellinen kiinteä ravinto oli nautittu noin vuorokausi sitten. Kuosittauduttiin majoitusliikkeen cafeteriassa hiilari- ja piristepainotteisella desayunolla. Reilun tunnin autolusimisen jälkeen löysimme itsemme perinteikkäästä ja runsaista kivikasoistaan tunnetusta Toledosta. Ajoneuvosta luopumisen sekä majoituksen bookkaamisen jälkeen ruvettiin mäsäyttämään paikallista lounasta eli menu del diaa. Alle kahdella kympillä kaksi trävelleriä sikaili alku-, pää- ja jälkiruoan sekä kahvin. Ruokajuomaksi pudotettiin samaan hintaan litran vino tinto karahvi la caseralla. Täällä siestan ansiosta työpäivänäkin voi ottaa pienet päiväkännit, josta voi vielä skarpata takaisin töihin. Ruokailun taannuttamina otimme siestan paikallisiin tapoihin sopivalla tavalla, jonka jälkeen siirryttiin ihmettelemään pakollisia kivikasoja muureista aina katedraaleihin saakka. Partion varustevastaavaa rankaistiin välittömästi kuoritakin majoitteeseen jättämisestä kun paluumatkalla, ah, aina niin raikas ukkossuihku huuhtoi viimeisetkin darran rippeet tiehensä.

Loco chicos on the road again!

Rakkaat uskolliset lukijamme, olette varmaan jo pidemmän aikaa odottaneet uusia seikkailujamme jostain yllättävästä maailman kolkasta. Pitkä odotuksenne on vihdoinkin palkittu ja olemme nyt jo tien päällä ilman minkäänlaisia ennakkovaroitteluja ja ilmoitteluja! Pari viikkoa sitten mäsäytettiin Maasälväntiellä niin väkevät saunaoluet, että eksyimme hyvin perinteikkään Saksalaisen lentoyhtiön sivuille looppaamaan lentoja. Ja ei kulunutkaan kuin pieni hetki kun oltiin mallaspäissämme nakutettu Tumen luottokortin numero päätteelle ja liput olivat näpeissä! Alkoi piinallinen parin viikon odotus, jonka aikana tehtiin varsin hillitysti tiedustelua kohdealueesta.

Koleana lauantaiaamuna 14.5. löysimme itsemme taas harhailemasta pitkin Seutulan lentokentän kaupallisia käytäviä. Lentolippuihimme oli painettu kryptinen hulluuteen viittaava koodi "MAD", jota yritimme turvonneinen silmin ja mielin ratkaista. Siirryimme fasistisen turvatarkastusnöyryyttämisen kautta porttialueelle missä näytti olevan myynnissä se ihan kaikki mitä kohdealueiltakin olisi saatavilla. Rahat pois jo alkumetreillä. Tume sortui kapitalistisiin houkutuksiin välittömästi ja tyrkytti kauppiaalle muovirahaa lähes väkisin! Vastineeksi loco sai ekonomien orjuuttamien kiinalaisten hikipajoissa kokoonpaneman laturin henkilökohtaiseen lähetin-vastaanottimeen.

Pikaisen Frankfurtiin tehdyn välilaskun ja koneen vaihdon jälkeen havahduimme hereille kun Lufthansan Airbus A319-100 pamahti MAD koodin takaa paljastuneelle Madridin kansainväliselle lentoasemalle. Piinaavan ja byrokraattisen paperisodan jälkeen saimme käyttöömme uudenkarhean VW Polon 1.4 litran voimanpesällä varustettuna. Google Mapsista tulostettujen erittäin epämääräisten ajo-ohjeiden avulla otimme kentältä suunnaksi A6 moottoritien. Matkalla väkevät ukkossuihkut yrittivät suistaa ajoneuvoamme ulos tieltä siinä kuitenkaan onnistumatta.

Ohjeiden loputtua huomaisimme saapuneemme Guijuelo nimiseen pikkukaupunkiin, joka joistain asukkaistaan päätellen tunnetaan myös nimellä guido landia. Olimme jo vaipua epätoivoon majoituksen löytämisen suhteen, mutta sitten hylätyn näköisestä hotellirakennuksesta löytyi kuin löytyikin jopa vaatimusiimme nähden korkeatasoinen majoitusliike. Löydöstä tyytyväisinä bookattiin hotelliin välittömästi yhden yön majoitus. Aikaa ei ollut hukattavaksi majoituksessa koska nälkä kurni mahoissamme kuin Hurstin leipäjonossa konsanaan. Olimme päivän aikana olleet 40-luvulle uskollisen leiriditetin armoilla Saksan kansallis(sosialistisen)en lentoyhtiön siivillä.

Vatsat täytettyämme suuntasimme hotellia kohti, mutta harhauduimme ensin Sheriffi-pubiin, jossa elämää nähneet ja kokeneet paikalliset pudottivat ylätykseksemme punaviiniä ja luonnollisesti fanittivat nuoria matadori-poikia televsisiovastaanottimen välityksellä. Otimme ukoista mallia. Yritimme taas epätoivon vimmalla päästä hotelliin nukkumaan, mutta Pub Cheroky / MC Guijuelon diipit soundit imaisivat locot välittömästi syntisiin sisuksiinsa. Kauhuksemme sisällä leijui vahva myskin tuoksu ja ainoa nainen oli sijoittunut taktisesti tiskin väärälle puolelle. Pikaisen tilannearvion jälkeen todettiin mesta kuitenkin seiffiksi, joten ruvettiin kiireesti tiputtamaan erilaisia paikallisia voimatisleitä vapaalla ja pitkällä kaadolla annosteltuna. Ja yht´äkkiä havahduimme seuraavana aamuna piinaavasti ujeltavan herätyskellon sointiin...



Laihialais-Eurooppalaisen aamiaisen jälkeen hyppäsimme jälleen kumipyörille ja suuntasimme edelleen kohti itää ja vuoria. Vauhdikkaan matkan pitkin erilaisia kärrypolkuja ajeltuamme saavuimme kylään nimeltä La Alberca, joka vaikutti nauttivan kotimaisten turistien luottamusta. Majoituksen järjestäminen ei tuottanut tällä kertaa minkäänlaisia haasteita ja myös automatkan aiheuttamat hiilarivajarit saatiin nopeasti tyydytettyä. Alueella voimakkaasti kuuluva kivikasan kutsu pakotti meidät siirtymään välittömästi Sierra de Francian juurelle, jossa ajoneuvon hylättyämme jatkoimme jalkaisin kohti korkeuksissa siintävää huippua. Useamman tunnin kiipeämisen jälkeen huipulta avautuvat maisemat palkitsivat hikiset trekkaajat.




Illalla palauduimme palautumaan päivän rasituksista tukikohtaan, jossa alkoi henkilökohtaisen huollon jälkeen välitön MM-pelin viritysyritys TV- ja internet-vastaanottimeen. Todettiin aika nopeasti että mikään espanjaa puhuva kanava ei tule kertomaan sanaakaan koko aiheesta, joten laitettiin kaikki toivo hostellin wlan-yhteyden varaan. Se todettiin heti alkumetreillä varsin paskaksi. Aluksi vielä optimisteina haaveiltiin videostriimistä, mutta se voitiin heti kättelyssä unohtaa. Ruvettiin virittämään lenovoa kotimaisen paikallisradion taajuuksille, mutta sekin oli varsin haastavaa. Loppujen lopuksi kuultiin pelistä keskimäärin 10-20 sekunnin pätkiä muutaman minuutin välein, jota tuettiin refreshaamalla teksti-tv:n sivua aiheesta. Eli tänne älkää tulko lätkää katsomaan! Kaikesta huolimatta, loppu hyvin kaikki hyvin, Onnea Suomi!