 |  Hadrinin happoranta miellyttää brittejä ja monia muita |
 Miellyttävä paikka nauttia aamiaisesta |  |
Pattaya
Pamahdettiin Bangkokiin Suvarnabumin kentän maaperälle joskus yhden aikaan yöllä ja sniiduilupäissämme nukuttiin lentoaseman penkeillä johonkin kuuden pintaan, jonka jälkeen valuttiin valtion liikennöimään Pattayan dösään (106B=~2€) ja hintaan kuului vielä pienet vedet ja marsipaanipulla. Meille oli valmiiksi varattu vaatimaton kolmen tähden hotelli, jonka uima-altaalla mm. suomalaisiakin roikkui. Parissa päivässä pattiksen tienoo tuli nähtyä ja sinne ei ikävä ole.
Koh Phangan
Seuraava kohde oli vanha tuttu Koh Phanganin saari, jonne meidät ja pari tusinaa muita kiidätettiin Bangkokista yödösällä Chumponin satamaan, josta matka jatkui veneellä perille. Majoittauduttiin samoihin bungaloweihin Chaloklumin uneliaassa kalastajakylässä kuin viimeksikin eikä juuri mikään tuntunut olevan muuttunut. Viime kerralla Worlds End niminen juottola oli ollut kesälomalla eikä sen olemassaolosta ollut mitään tietoa, mutta nyt sen ovet olivat auki ja olut virtasi. Paikkaa pyörittää englantilainen punkkari nimeltä Spike, jenkkikokki, jonka tädin tilalta tuli baarin limet (joita tarjottiin ylpeydellä) sekä burmalainen nainen, joka oli raskaana ja baarin kauden päätösbileissä hänelle kerättäisiin rahaa kotimatkaa varten.
 Vesiputouksen tienoo oli suht kuiva |  Jungle camo |  |
Skubua ei viime kerralla tullut vuokrattua, mutta nyt sellainen otettiin käyttöön heti toisena päivänä ja sillä tuli kiidettyä ristiin rastiin saarta. Huippunopeus oli jossain 80km/h pinnassa ja ehkä vielä kovempaakin olisi päässyt, mutta ei vaan uskaltanut. Kypäriä nähtiin liikenteessä muutama per päivä. Skubu avasi saaren uudella tavalla kun pääsi täysin vapaasti kulkemaan mihin tahansa ja sillä oli muutenkin hauska kruisailla. Joukkoliikennettä ei saarella ole lainkaan, joten liikuminen hoidetaan skubulla tai taksilla.
Kolmannen yön jälkeen oli aika siirtyä Thong Nai Panin syrjäiselle rannalle, jonne vei kutakuinkin 15 km pitkä tie, joka oli suurimman osan matkaa vailla päälystettä ja joissain kohdin todella huonossa hapessa ja paikoin taas jyrkät mäet saattoivat skubun koetukselle. Saman tien varrella järjestetään myös hapokkaat Half Moon partyt. Kerran kun oltiin paukkaamassa skubulla kyliltä himaan erään mutkan takana poliisi viittelöi pysähtymään tienvarteen. Asia ei sen enempää jännittänyt koska tiesin, että en ollut juonut, eikä kannossa ollut mitään poliisia kiinnostavaa. Poliisi käski sammuttamaan skubun ja rupesi tunnustelemaan taskuja. Tässä vaiheessa muistin shortsien kauluksessa majailevan SOG Trident TF-2 kääntöveitsen, josta suomessa tulisi vähintään helvetisti sanomista. Ehdin kelata, että veitsen kantaminen voi olla thaimaassa laitonta tai jos ei ole niin poliisi voisi niin sanoa ja ehkä vaatia lahjuksia tms. Syke alkoi kasvaa. Taskujen tunnustelun ja sisällön esittämisen jälkeen poliisin käsi osui veitselle ja se pyydettiin ottamaan esiin. Vedin sen shortsien kauluksesta ja totesin "pocket knife". Yllätykseksi veitsi ei herättänyt mitään kiinnostusta ja tarkastus oli ohi. Sivuhuomiona mainittakoon, että poliisilla oli koko tarkastuksen ajan peilaavat raatokärpäslasit päässään. Uskottavuus on tapissa |  Hiekkatiet oli yllättävän hauskoja ja joskus haasteellisiakin ajaa |
Eräs mielenkiintoinen tapahtuma oli skubun ja ihmisten tankkaus eräällä syrjäisellä pysähdyspaikalla viidakossa. Paikkaa pyörittänyt mies rupesi juttelemaan ja aika nopeasti hän kyseli, että olemmeko menossa half moon partyihin ja tykkämmekö poltella jne. Todettiin, että ei ja ei ja asia oli aika pitkälti sillä käsitelty. Hetken päästä tiellä ajoi rastapäinen jannu skootterilla ja hiljensi pysähdyspaikan kohdalla, johon paikan pitäjä reagoi huutelemalla jotain ja arvaamalla, että oliko vieras israelista. Hän oli kolumbiasta. Pitäjä kysyi tuotapikaa haluaisiko tämä hieman sieniä, että hänellä on, "ARRIVAAA... MEXICO..." eli maailmankuuluja meksikolaisia hallusinaatiosieniä. Kauppoja ei kuitenkaan syntynyt. Tämän jälkeen pitäjä alkoi kertoa kuinka hänen ystävällään on sienifarmi ja kuinka sienistä tulee "happy happy, not glassy eyes" eli ei kalvosilmiä! Nehän olivat jo kertaalleen jättäneet itseni baarista ulos Krakovassa. Olisiko tässä apu ongelmaan? Ehkäpä! Tuotetta suositeltiin nautittavan teenä tai hän voisi pyöräyttää siitä mehukkaan omeletin. Päätettin kuitenkin jättää väliin, mutta pitäjä pyysi tulemaan myöhemmin uudelleen...
Krabi
Rakkaat lukijat, ennen kuin kerron Krabista niin on syytä valottaa hieman yksityisten kuljetusyhtiöiden ukottavaa ja tyrkyttävää toimintatapaa. Olimme hankkineet yhdistetyn lautta- ja linjurikyydin (ykstyinen kuljetusyhtiö) Surat Thanin välietappikaupunkiin. Tarkoituksena oli vaihtaa valtion liikennöimään onnikkaan joka kiidättäisi meidät kohti uusia seikkailuja. Tämä ei kuitenkaan herättänyt positiivista vastakaikua lautan jälkeisen linjurin lipunmyyjässä, joka vakuutti aina ohi kulkiessaan, että valtion bussia pitää odottaa kolme tuntia ja se maksaa ties mitä ja halusi myydä lipun oman yhtiönsä kuljetusvälineeseen. Pari brittiä taisi mennä halpaan ja ostivat lipun. Onneksi tiedustelu oli hoitanut asiansa ja tiedettiin, että Surat Thanissa on kaksi linja-autoasemaa ja katukylttien perusteella paikallistettiin, että nykyinen linjurin päätepysäkki olisi eri kuin mistä valtion bussi Krabille lähtee. Saatiin halpa tuk tuk-kyyti toiselle linjuriasemalle paikallisten kanssa. Kun pamahdettiin aseman kulmille niin jostain ilmestyy ukottaja, joka kysyy että mihin haluatte mennä ja todettiin selkeästi että valtion bussilla krabille... "yes yes this way...." Silmää ukottajille alkoi jo olemaan ja tajuttiin heti että oltaisiin jouduttu johonkin jumalan hylkäämään mini vaniin tms. Ukottaja kannoillamme lähdettiin rinkat selässä haahuilemaan dösärillä ja hetken päästä oikea bussi löytyikin ja vielä silloinkin ukottaja koitti saada meitä mukaansa. Raivoastuttavaa perseilyä! Päästiin valtion bussiin ja odotettiin sen lähtöä 45min tai jotain sellaista. Bussi kiersi maaseutua ja nähtin diippejä maisemia.
 |  |
 Aikainen herätys linjuriin palkitsee maisemilla. |  |
Haad Yai
Minidösä tipuatti meidät juna-aseman tuntumaan ja heti upottajat tulivat tarjoamaan kyytiä yms., mutta koska tiedettiin, että ihan lähellä on muutama hostelli päätettiin suorittaa siirtymä jalan. Paukattiin kiinalaisen pitämään hostelliin ja päätettiin jäädä. Käytiin vielä katsastamassa eräs toinen hostelli, mutta taso oli selkeästi paskempi, joten eipä jäänyt häiritsemään. Kaupunki itsessään ei ole kummoinenkaan nähtävyys, aika kaupallisen oloinen. Malesialaiset tekevätkin tänne ostosreissuja. Iltatori on ehkä suurin mitä missään eli varsin päräyttävä.
Paikallinen nähtävyys on makaava budha, jota oli tietenkin pakko mennä tarkkailemaan. Budha-paran suojaksi on myöhemmin rakennettu varsin massiivinen katos, jottei eroosio ja muu pahuus vallan vie pyhyyttä mennessään. Budhan alla on pieni kellari, jota kai myös temppeliksi voi kutsua. Siellä pyhät miehet tekivät juttujaan ja kuolleen lepäilivät tuhkana seinissä olevissa haudoissa. Tultiin ehkä vähän yli hintaisella tuktukilla ja päätettiin poistua edullisemmin, joten käveltiin temppelialueelta hieman ulos ja ruvettiin säätämään motoa eli mopotaxia. Päädyttiin vanhan miehen pyörän selkään kakspäällä. En enää muista yhtään hintoja, mutta joka tapauksessa sovittiin hinnaksi yksi, mutta hetken päästä hinta olikin yksi per naama. Todettii että ei käy. Jossain välissä paikalle saapui joku ulkopuolinenkin kuski, joka ei ilmeisesti ollut omalla alueellaan koska hänet ajettiin pois paikalta vaikka olimme jo jossain vaiheessa pyörän selässäkin. Meille haluttiin myös myydä molemmille oma pyörä, mutta loppupeleissä nuori jannu heitti meidät juna-asemalle alkuperäiseen hintaan yksi. Kauhee säätöä, mutta kyllä siitäkin selvittiin.
Tehtiin myös päiväisku uneliaaseen Sonkhlaan, jonne päästiin noin tunnissa paikallisbussilla. Muistaakseni oli arkipäivä, mutta pienen kaupungin kadut olivat aika tyhjät ja tunnelma korostetun rauhallinen. Matkalla rannalle löydettiin kukkula, joka oli jonkinmoinen apinoiden suojelkohde ja paikalliset syöttivät apinoille banaaneja, joita myös sai katukauppiailta ostaa. Rannan tuntumassa bongattiin paikallisia tykkimiehiä harjoituksissa ja itse tykitkin pilkottelivat naamioverkkojen alta. Itse ranta oli melkeinpä tyhjä, mitä nyt ryhmän verran tykäreitä oli lenkkeilemässä.
Jo ennen Haad Yaihin saapumista oli sovittu, että matka jatkuu Malesiaan, joten kaukonäköisesti hankittiin junaliput vasta lähtöpäivänä (miksi???!), joten yöjunaan ei saatu nukkumapaikkoja. Päivän ja illan aikana pidimme myös hauskaa kiertämällä kaupungin kaikki kirjakaupat ja etsimällä jotain matkaopasta Malesiasta, mutta tuloksetta. Hauskana yksityiskohtana eräässä kirjakaupassa oli myös käytettyjä kirjoja lehtiä myynnissä. Silmiini sattui varsin mielenkiintoinen lehti: Watch Time Magazine. Kukapa ei haluaisi tilata lehteä, joka kertoo sen kaiken kelloista! Itsehän en ole moista omistanut sitten kansakoulun...
