Kioto

Kiotoon saavuimme juuri sopivasti 24.12 nauttimaan jouluherkuista, joita oli raahattu mukana suomesta saakka. Ennen tuontitavaran nauttimista vedettiin naamariin paikalliset joulukalat sushin muodossa. Illan tummuttua linnoittauduimme ryokanin eli japanilaistyylisen majatalon yhteiskeittiö-oleskelutilaan joulun viettoon. Tänä jouluna tarjolla oli juovuttavaa Blossa-glögiä, turvottavaa sokerimassaa Geisha-suklaalevyn ja oreo-keksien muodossa sekä joulu-sakea. Olin tuonut mukanani tonttuiluun oikeuttavan lakin ja pocket soccerin sekä kps:n avula Jaugelle tuomittiin iloisen tontun rooli. Iloinen tonttu on jatkuvasti iloinen tapahtui mitä tahansa. Syöminkien ja joulu-yatzin (kahden pisteen arvoinen) jälkeen vetäydyttiin paperioviseen ja tatamilla varustettuun huoneeseemme. Yatzi-jalka alkoi hieman nykimään, joten rupesin selvittämään Kioton live-akteja tarjoavia klubeja.
Ei aikaakaan kun istuttiin pelokkaana taksin takapenkillä matkalla kohti Kontulan Metroklubin paikallista underground-versiota eli Kioton Metro-klubia. Taksiin noustuamme kuljettaja kaivoi ensitöikseen suurennuslasin esiin nähdäkseen ajo-ohjeen, jota hänelle tyrkytimme. Määränpään selvittyä huomasimme kuskin istuvan penkillä vinosti nojaten kohti keskikonsolia ja se olikin erittäin antoisa asento saeurata hänen jatkuvia lihasnykimisiä. Pienestä epävarmuudesta huolimatta päästiin muitta mutkitta kohteeseen. Sukellettiin maanalaiseen tilaan, jossa musiikki jo pauhasi. 2000 jenin eli noin parin kympin sisäänpääsymaksuun sisältyi yksi juomalippu, jotka ensitöiksemme vaihdoimme laadukkaisiin päidhehyödykkeisiin. Ensimmäisen jazz-reggae pumpun jälkeen, dj:n vetämän dancehall-reaggaeton session jälkeen, lavalle saapui viehättävä jouluneito. Setti alkoi yleisön lamauttavalla one drop rytmin siivittämällä melodican soitannalla ja jatkui loppuajan erilaisilla lauluesityksillä. Ele ja liike olivat taidokasta sekä lauluääni mukavasti riisiviskin polttama. Neidon jälkeen lavalle saapui toinen toisensa jälkeen Reagge Toy Box Recordsin artisteja näyttämään paikallisia räbäytystaitoja. Livepauhanta jatkui jonnekin kahden tienoille, joka oli varsin mukava yllätys kun kotitonteilla on tottunut hieman aikaisempaan lopetukseen. Bileille ei oltu muuten määritetty muuta kuin aloitusaika...

Aiheeseen sopivaa taustamusaa....
Kuusitoistavuotias Yasihiro polkee aurinkoisena päivänä kirjelähetystä joen varrella sijaitsevaan monitoimihalliin, joka useimmiten toimitti kauppakamarin virkaa. Halli sijaitsee kirkasvetisen joen varrella, josta paikalliset miehet nostavat kalaa perheen päivällispöytään. Puhdas ja terveellinen kala lienee eräs kulmakivi japanilaisten pitkään ja terveelliseen elämänpolkuun. Matkalla Yashihiro pysähtyy ihailemaan taidokkaasti valmistettuja paperileijoja ennen saapumista hallille, jossa keski-ikäinen herra Kosei jo odottaa asiakirjoja saapuvaksi. Paperit vaihtavat omistajaa kohteliaisuuksien ja muodollisuuksien siivittämänä, mutta ripeästi. Yashihirolla on mukavan löysä aikataulu, joten hän jää joen penkalle nauttimaan äidin rakkaudella valmistamia eväitä. Yashihiro ja herra Kosei eivät aavista, että kauniisti leijailevien leijojen yläpuolella, noin kymmenen kilometrin korkeudessa surisee kuoleman janoinen Enola Gayksi pilotin äidin mukaan ristitty B-29 Super Fortress-pommikone. Lastina sillä on 13 kilotonnin vahvuinen uraani-235-isotooppilla vahvasti väkevöity Little Boy-atomipommi, jota ei ole koskaan aiemmin testattu. Herra Kosei suuntaa kohti vankan kivitalon kellariin ja matkaan kuluu aikaa 43 sekuntia. Saman verran kestää Little Boyn vapaapudotus suoraan kohti herra Kosein työpaikkaa. Pommin nykypäivän ydinaseisiin nähden vaatimaton tuhovoima vapautetaan noin puolen kilometrin korkeudessa. Yashiron eväshetki katkeaa varsin karkealla tavalla kun kaikki muu paitsi luut höyrystyvät ja maahan hänestä jää nykytaiteeksi kelpaava varjokuva. Herra Koseilla on käy uskomaton tuuri ja hän jää ihmeenkaupalla henkiin koska paineaalto tulee suoraan ylhäältä eikä tuhoa rakennusta aivan täysin. Hänet kaivetaan raunioista ja syövästä sekä muista terveysongelmista huolimatta hän elää kunnioitettavaan 84 vuoden ikään saakka.

Tämän kertainen tapaninpäivä kului hieman normaalista poiketen atomien ja isotooppien synkässä maailmassa ihmetellen Hiroshiman kohtaloa. Käytiin Atomic Bomb domella eli em. puolifiktiivisen tarinan tapahtumapaikalla, joka on harvoja rakennuksia, joista jäi mitään jäljelle Little Boyn kiukuttelusta. Jenkeillä ja Japanilla on nykyään varsin lämpimät välit sekä molemmilla runsaasti ydinvoimaa käytössään. Niinpä Hiroshiman museo tarjoaa laimennettua totuutta tapahtumista sekä laskeuman aiheuttamista kärsimyksistä. Niinpä päätimme boikotoida museota ja jättää sen väliin. Vierailtiin läheisellä Hiroshima castlella, joka oli ymmärrettävistä syistä uudistuotantoa ja varsin näyttävä rakennelma temppeleineen kaikkineen. Tehtiin vielä Little Boyta rauhanomaisempi täsmäisku kaupungin toisella laidalla sijaitsevaan Manga-kirjastoon :)

Suomesta saakka olin himoinnut rasvaista Okonomiyakia eli kaalista, munasta, jauhoista ja muutamista muista täytteistä paistettua pannukakun ja röstiperunan sukulaissielua. Ruoka valmistetaan asiakkaan edessä laajalla paistopöydällä ja tarjoillaan tiskiin upotetulta lämpöalustalta. Intouduttiin ruoan laitosta niin, että bookattiin itsemme paikallisen muorin keittokurssille. Paikalla oli myös Chicagolainen jenkkipariskunta, josta kauniimpi osapuoli oli vieraillut suomessa... vappuna. Valmistettiin usean ruokalajin illallinen, jossa huomioitiin Kioton ja talven tuomat erikoispiirteet eli paikalliset mausteet sekä juureksien runsas hyödyntäminen.


Ensimmäiseksi vuorossa oli pinaattisalaatti höystettynä seesamsiemenkastikkeella. Seesamin siemenet paahdettiin kaasulieden liekillä, joka sai ne paukahtelemaan ja tuoksu muistutti hieman pop cornia.
Seuraavaksi vuorossa oli buri eli yellow tail kala, joka marinoitiin kolme varttia tyypillisessä soijasta, mirinistä, sakesta ja sokerista tehdyllä marinadilla. Viiden minuutin grillauksen jälkeen kala on valmis nautittavaksi. Päälle ripaus paikallista Yuzu-sitrushedelmän makoisaa kuorta kruunaa annoksen.

Tasaisesti marmoroituneiseiin ja ohuen ohuisiin naudan suikaleisiin käärityt burdock-juuri ja punainen kintoki-porkkana otti kolmannen ruokalajin roolin innokkaasti näppeihin. Juurekset keitetään ennen käärintää kevyesti. Rullat pyöräytetään pannussa kauniin ruskeaksi ja päälle lorautetaan samaa marinadia kuin mitä buri sai niskaansa. Todella herkullinen ja yllättävän kevyt ruoka.

Juuri edellisestä annoksesta toivuttuamme eteen ilmestyy numero 4 eli renkon mushi, joka käsittää lotus-juurta hienoksi raastettuna, ravun pyrstöjä sekä shiitake-sieniä. Rapujen ja sienien valmistelun aikana toinen tiimi valmisti kuumaan mausteliemen, jonka pohjana käytetään hyvin yleistä dashi-lientä. Jopa hyvin yksinkertainen kotikokki osaa valmistaa dashi-liemen: viskaa kourallinen kalalastuja siivilään ja lorottele kuuma vesi päälle. Jos huomasit laittaa astian alle on Dashi-liemi siellä nalkissa. Liemi väkevöidään taas samalla mikstuuralla kuin mitä buri ja nauta sai selkäänsä. Seuraavaksi lotus-muusi, ravut ja sienet kipataan neljään pieneen kippoon, jotka joutuvat hädissään suureen kattilaan höyrystymään vartiksi. Sumuisesta kelistä selvittyään päälle kipataan meripihkan sävyinen liemi ja annos on valmis.

Mahat alkoi olla jo aika täydet, mutta tuleen ei saa jäädä makaamaan! Syöjille täytyy antaa armoa koska vitosannos oli superyllätyssektorin ominaisuudessa nurkan takaa ilmestynyt extralisäbonus. Sen perusaineet ovat riisi, shimeji-sienet sekä usagetofu. Riisi keitellään perusliemessä pienellä dashi-lorauksella saatettuna. Sienet keitetään dashi-liemessä ja viritellään sakella + soijalla kisakuntoon.

Jälkkärksi valmistuu oudohkot shiratama mochi-pallerot makealla paputahnalla sekä tuoreilla hedelmillä tuunattuna. Palleroiden valmistuksen päälle en ihan kauheasti tajunnut, mutta oleellinen asia oli shiratama-ko suuruste, jonka avulla palloista saatiin todella venyviä ja sitkeitä, ehkä jopa nattomaisia. Ne kiehautettiin ja viilennettiin jäävedessä. Mausteeksi valitiin vihreän teen ohi jouluinen kaneli. Päälle höräistiin vielä luumuissa uitettua ja makeutettua jälkkärisakea, josta tuli mieleen hieman espanjalainen pacharan.

Tokyo

Ensimmäisen bunkkeriyön jälkeen sykähdettiin hoitamaan meitsin työasioita. Olin saanut muutamaa viikkoa ennen reissua housutilauksen tokioon ja asiakaspalvelupäissäni tarjosin kotiinkuljetusta. Lähdettiin siis roudaamaan housuja kohti Shinjukun metro-asemaa, jonne tapaaminen oli sovittu. Paikalla meitä odotti noin 40-45 vuotias länkkäri varustettuna runsailla tatuoinneilla, mukaan lukien koko päälaki. Ei ollut kovin haastavaa spotata kadulta. Kansalaisuus kävi ilmi takin hihaan lätkäistystä yhdysvaltojen harmaasävyisestä lipusta mallia invertoitu. Päätettiin mennä ottamaan kupit kuumaa ja vaihtamaan muutama sananen. Vaihtoehtoina oli ranskalainen tai amerikkalainen kahvila eli strabucks. Valitsimme puolueettoman maaperän eli ranskiksen. Japanilaisilla on hauska tapa kääntää sanoja omalle kielelle modaamalla niitä hieman. Starbucks on japaniksi starubaksu :) Saman tyylisiä väännöksiä on paljon, mutta niistä lisää myöhemmin. Kävi ilmi, että housumies oli asunut aiemmin japanissa kuutisen vuotta ja elättänyt itsensä lävistys- ja tatuointibisneksellä. Oli tatuoinut myös Yakuza-veikkoja ja jopa tavannut yläportaan miehiä. Nyt hän oli muuttanut kesällä takaisin Tokioon. Hänellä on täällä seitsenvuotias tytär ja paikallinen vaimo. Japanissa tatuoinnit ovat tabu ja ne liitetään yleensö yakuzaan tai muuhun pahuuteen. Esim. kylpylöihin ei ole keskimäärin mitään asiaa tatuoituna ja se sulkee muutenkin paljon ovia paikallisessa yhteiskunnassa. Niinpä ystävämme olikin päätynyt hommiin seuralaispalveluun, joka välittää paikallisia neitoja länsimaalaisille miehille. Varsin persoonallinen veikkonen, mutta kaikin puolin mukava ja sympaattinen rajusta outlookista ja duunista huolimatta. Saatiin jonkin verran vinkkejä tokioon ja hän oli valmis myös antamaan neuvoja sähköpostitse lisääkin. Oli puhetta, että menemme ehkä vaimon ja tyttären kanssa syömään kun tullaan reissun loppupuolella takaisin toksuun.

Käytiin vielä ottamassa kontaktia paikallisiin kaloihin, jotka tykkäsivät Shinjukussa hengailla liukuhihnalla (kaiten-sushi). Varsin vaivaton tapa imeytya sushin maailmaan. Sen kun napsii lautasia hihnalta ja lopuksi eineet hinnoitellaan lautaspinon mukaan. Alueella oli runsaasti elektroniikkaliikkeitä ja kulutuspäissäni poistin itselleni Kenkon Uv-suotimen eli suojalasin järkkärin laajakulmalinssiin, joka oli noussut nopeasti suosikkiputkeksi tiiviissä Tokiossa. Iltapalaksi ryystettiin soba-nuudelit naamariin. Niitä todella voi ja pitääkin ryystä äänekkäästi.

Seuraavana päivänä siirrettiin majoitusta hieman etelämmäksi ja saatiin samalla majoitus hieman asiallisemmalle tasolle. Käytössä oli nyt mm. oma vessa ja kirjoituspöytä. Otettiin suuntia kohti Akihabaraa, jossa on runsaasti täysin psykedeelisiä pelisaleja, kuumottavia mangaliikkeitä ja mm. kuusikerroksinen pokekauppa. Kaduilla päivysti siellä täällä erilaisia cosplay-tyttöjä flaiereiden kanssa. Ihan täysin ei käynyt ilmi mitä he vaativat possea ostamaan, mutta valistunut arvaus on maid cafe, jossa saman tyyliset tytöt toimivat tarjoilijoina. Jauge otti erää paikallisen Tekken-automaatin kanssa ja paukutettiin hiki otsalla duelina paikallista rumpupeliä. Täällä päinhän tunteita ei ole tapana liiaksi näyttää ja siitä yksi seuraus on ruokapöydässä raivoamispeli! Peliohjaimena toimii muovinen pöytä jota voi hakata ja kun frustraatio käy liian suureksi voi koko pöydän kipata nurin. Koko ajan näytöltä voi seurata perheen reaktioita iskän raivoamiseen. Illalla mahat täytettiin Uenon aseman liepeillä tempuralla, joka oli pienoinen pettymys. Ruokalaji on juurtunut maahan aikoinaan portugalilaisten kauppiaiden kylkiäisenä.

Viimeisenä iltana navigoitiin itsemme Hantei nimiseen ravitsemusliikkeeseen, jolla on pitkät perinteet. Aikoinaan eräs valkokaulustyöläinen, joita täällä päin riittää, löysi Nezun alueelta viehättävän 1900-luvun alussa rakennetun kolmikerroksisen puutalon. Paidan väri pysyi edelleen valkoisena, mutta malli otti askeleen boheemimpaan suuntaan eli kokin paitaan. Ravintola tarjoaa kushiagea eli uppopaistettuja vartaita leivityksen kera. Kushi tarkoittaa tikkua ja age taas uppopaistamista. Alunperin perhe asui itse samassa talossa, mutta ajan myötä koko talo on otettu ravintolakäyttöön. Nykyään paikkaa pyörittää perustajan poika, joka lopetti paskalakin hommat faijan sairastuttua. Interiööri on varsin kultivoitunut ja tunnelma muutenkin asiallisen hillitty. Einehteminen lähtee siitä liikkeelle, että pöytään kannetaan kahdessa kattauksessa yhteensä kuusi varrasta kauden herkkuja, lähinnä mereneläviä, mutta kasviksia ja lihaakin löytyy. Lisäksi settiin kuuluu miso-keitto, pikkelsoituja ja tuoreita kasviksia sekä alkupaloja. Pöytämausteen virkaa toimittaa kolmiosainen tarjoiluastia, joista kahdessa on kastiketta ja yhdessä suolaa. Kastikkeet ovat talon erikoisuus ja toisesta tulee hieman mieleen worchester. Em. setti on minimitilaus ja sillä on hintaa noin 29€. Tämän lisäksi on mahdollista päihdyttää itsensä esim. sakella, jonka itse valitsimme. Maku oli hieman suolainen ja toi mieleen meren, joka sopi hyvin vartaiden kanssa. Jotenkin tästä sakesta tuli elävästi mieleen Espanjalainen sherry Tio Pepe. Ns. perussetin lisäksi on mahdollista tilata muutamaa side dishiä sekä ottaa "jatkoja" vartaille. Ensimmäinen jatko, jonka otimme on toiset kuusi varrasta (13€) ja toinen jatko, jotka emme katsoneet enää tarpeelliseksi olisi ollut kolme varrasta (6€). Jauge mäsäytti vielä kehiin sitruunasorbetin ja itse otin super nikka-viskin, joka yllätyksekseni tarjottiin jäillä, jotka heitin lasista huitsin helvettiin ja lämmittelin juomaa sen jälkeen käsissäni. Illallinen oli varsin päräyttävä ja se näkyi myös hinnassa. Viivan alle jäi kahdelta hengeltä noin 150€. Paikan hintataso ei ollut etukäteen selvillä, joka olisi saattanut karsia paikan pois to go-listalta, mutta jälkeen päin ajateltuna reissu oli kannattava.

Koitettiin varata jouluaatoksi Kinosakiin onsen ryokan eli kylpylämajatalo. Ryokan on perinteinen majatalo tatameineen, paperiseinineen ja ovineen kaikkineen ja onsen taas kuumavesilähde, joka on toisinaan osana majataloa, joskus sellainen voi olla jopa omassa huoneessa. Illalla paikkoja vielä oli, mutta aamulla kun oltiin menossa ostamaan junalippuja ilmeisesti viimeinen huone koko Kinosakista oli mennyt. Muutettiin suunnitelmaa ja bookattiin moderni ryokan Kiotosta, jonne otettiin Hikari superexpress luotijunaan oikeuttavat junaliput. Meillä on käytössä kahden viikon rautatiepassi, jolla voi suhata rajattomasti lähes kaikilla linjoilla.

P.S.
Jos motskua ja aikaa on niin skrivaan lisää vielä tokiosta. Jaugella on paha tapa haluta nukkua levottomia yöunia ja herään kärppänä aina ensimmäisenä ja kirjoittelen aamulla näitä. Nyt varsinkin oli hyvää aikaa eilisen jouluaaton reggae-bileiden jälkeen kun jauge lojuu tuolla tatamilla lepäämässä...