Vietnam / Phu Quoc (osa 2)

Thanh Kim Ngassa yövyttiin onnellisesti viisi yötä ja sieltä käsin tehtiin iskuja eri puolelle saarta. Eräänä aamuna vedettiin laadukaaksi aamiaispaikaksi todetussa Buddyssa kunnon länkkäriaamupalat ja lähdettiin paikallistamaan asiallista chillauspaikkaa. Pohjoisesta löydettiin paratiisin kriteerit täysin täyttävä spotti, jonne viriteltiin hammockit puuhun. Päivä kului rentouttavissa tunnelmissa tehden ei yhtään mitään. Rantavedesstä spotattiin yllättävän paljon kelluvaa muoviroskaa eikä aaltojen mylläämässä vedessä nähnyt snorklata. Tuskin siellä mitään näkemistä olisi ollutkaan tasaisesta hiekkapohjasta johtuen. Oltiin keksitty aiemmin ensi suven kesähitti "Le Cocotier", jonka musavideota alettiin kuvaamaan rannalla näyttävissä maisemissa suuren maailman malliin.



Eri puolilla saarta kohdattiin runsaasti keskikokoisia koiria, jotka myöhemmin tunnistettiin saaren ikiomaksi roduksi (Phu_Quoc_ridgeback_dog). Lajille tyypillistä on selässä oleva karvakierre. Vaikuttivat varsin viekkailta ja teräviltä kavereilta. Vahtikoiran vikaa tuntui myös olevan varsin väkevissä määrin.

Käytiin vetämässä night marketissa uusi fiesta mereneläviä ja itse päädyin jostain friikistä syystä vetämään king snail-salaatin. SEIS! VAARANTAVA VIRHE! Ensinäkin salaattiahan ei saisi missään nimessä syödä mahdollisen kontaminaation vuoksi ja sen lisäkis king snail tuntui olevan aika pitkälti raakaa. Suutuntuma oli kuin olisi jauhanut fillarin sisäkumia eikä makukaan ollut kaksinen. Chilisoosilla einekseen sai jotain tolkkua ja nälissäni söin annosta yllättävän paljon sen tasoon nähden. Olin hyvin varma, että jo ehkä samana iltana mahassa rupeaisi mylläämään ja viimeistään seuraavana aamuna kusisin sujuvasti perseen kautta. Ilmeisesti etana oli tuoretta ja salaatti puhdasta koska ruansulatusjärjestelmä toimi täysin normaalisti eli sain kokea aasianmatkaajan onnen aamulla.

Yhtenä iltana lähdettiin hieman rentoutumaan Amigos nimiseen rantaravintolaan, joka mainosti paikalla olevan joka päivä livemusaa. Käytännössä bändi oli paikallinen kitarasankari ja kaksi pikkushortseihin sonnustautunutta muikkelia. Illan edetessä pöytäseurueeseemme liittyi meitä hieman enemmän kilsoja keränneet Miikka ja Mari, jotka heti alkuintrossa kertoivat tykkäävänsä ottaa viinaa. Vaihdettiin perusmatkatietoja. Olivat olleet pari kuukautta intiassa ja nyt viettäisivät pari kuukautta aasiassa. Miikka flippasi aivan täysin kun sai kuulla, että Janus vetää säännöllisesti pahamaineista Lariamia malarian ehkäisyyn. Troppi on tunnettu lukuisista sivuvaikutuksistaa, joista kuumottavin on pahemman laatuinen psykoosi! Miikka ei voinut ymmärtää miksi kukaan vetää Lariamia, joka itsessään saattaa sivuvaikutuksineen olla pahempi kuin saada itse malaria.



Yleisvaikutelma saaresta oli varsin positiivinen ja voisin tulla helposti uudelleen. Majoitusta oli tarjolla laidasta laitaan niin hyvässä kuin pahassa. Maisemissa näkyi yllättävän paljon myös vanhempaa länkkäriä ja ranskalaisia tuntui olevan enemmän kuin yleensä. Saarelle tullaan varmasti rakentamaan tulevaisuudessa paljon ja massaturismin lonkerot tulevat kietoutumaan tiukasti sen ympärille.