Vietnam / Phu Quoc (osa 2)

Thanh Kim Ngassa yövyttiin onnellisesti viisi yötä ja sieltä käsin tehtiin iskuja eri puolelle saarta. Eräänä aamuna vedettiin laadukaaksi aamiaispaikaksi todetussa Buddyssa kunnon länkkäriaamupalat ja lähdettiin paikallistamaan asiallista chillauspaikkaa. Pohjoisesta löydettiin paratiisin kriteerit täysin täyttävä spotti, jonne viriteltiin hammockit puuhun. Päivä kului rentouttavissa tunnelmissa tehden ei yhtään mitään. Rantavedesstä spotattiin yllättävän paljon kelluvaa muoviroskaa eikä aaltojen mylläämässä vedessä nähnyt snorklata. Tuskin siellä mitään näkemistä olisi ollutkaan tasaisesta hiekkapohjasta johtuen. Oltiin keksitty aiemmin ensi suven kesähitti "Le Cocotier", jonka musavideota alettiin kuvaamaan rannalla näyttävissä maisemissa suuren maailman malliin.



Eri puolilla saarta kohdattiin runsaasti keskikokoisia koiria, jotka myöhemmin tunnistettiin saaren ikiomaksi roduksi (Phu_Quoc_ridgeback_dog). Lajille tyypillistä on selässä oleva karvakierre. Vaikuttivat varsin viekkailta ja teräviltä kavereilta. Vahtikoiran vikaa tuntui myös olevan varsin väkevissä määrin.

Käytiin vetämässä night marketissa uusi fiesta mereneläviä ja itse päädyin jostain friikistä syystä vetämään king snail-salaatin. SEIS! VAARANTAVA VIRHE! Ensinäkin salaattiahan ei saisi missään nimessä syödä mahdollisen kontaminaation vuoksi ja sen lisäkis king snail tuntui olevan aika pitkälti raakaa. Suutuntuma oli kuin olisi jauhanut fillarin sisäkumia eikä makukaan ollut kaksinen. Chilisoosilla einekseen sai jotain tolkkua ja nälissäni söin annosta yllättävän paljon sen tasoon nähden. Olin hyvin varma, että jo ehkä samana iltana mahassa rupeaisi mylläämään ja viimeistään seuraavana aamuna kusisin sujuvasti perseen kautta. Ilmeisesti etana oli tuoretta ja salaatti puhdasta koska ruansulatusjärjestelmä toimi täysin normaalisti eli sain kokea aasianmatkaajan onnen aamulla.

Yhtenä iltana lähdettiin hieman rentoutumaan Amigos nimiseen rantaravintolaan, joka mainosti paikalla olevan joka päivä livemusaa. Käytännössä bändi oli paikallinen kitarasankari ja kaksi pikkushortseihin sonnustautunutta muikkelia. Illan edetessä pöytäseurueeseemme liittyi meitä hieman enemmän kilsoja keränneet Miikka ja Mari, jotka heti alkuintrossa kertoivat tykkäävänsä ottaa viinaa. Vaihdettiin perusmatkatietoja. Olivat olleet pari kuukautta intiassa ja nyt viettäisivät pari kuukautta aasiassa. Miikka flippasi aivan täysin kun sai kuulla, että Janus vetää säännöllisesti pahamaineista Lariamia malarian ehkäisyyn. Troppi on tunnettu lukuisista sivuvaikutuksistaa, joista kuumottavin on pahemman laatuinen psykoosi! Miikka ei voinut ymmärtää miksi kukaan vetää Lariamia, joka itsessään saattaa sivuvaikutuksineen olla pahempi kuin saada itse malaria.



Yleisvaikutelma saaresta oli varsin positiivinen ja voisin tulla helposti uudelleen. Majoitusta oli tarjolla laidasta laitaan niin hyvässä kuin pahassa. Maisemissa näkyi yllättävän paljon myös vanhempaa länkkäriä ja ranskalaisia tuntui olevan enemmän kuin yleensä. Saarelle tullaan varmasti rakentamaan tulevaisuudessa paljon ja massaturismin lonkerot tulevat kietoutumaan tiukasti sen ympärille.

Vietnam / Phu Quoc (osa 1)

Saigonista otettiin erittäin vahvasti suuntaa lounaaseen kaakon sijaan. Alunperin oli kaavailtu, että isketään Con Daon vankilasaarelle looppaamaan tyrmien syvyyttä, mutta lennon hinnan ja majoituksien resort-tyylisyyden vuoksi päätettiin ottaa Phu Quocin saari näppeihin pidemmän ajan puitteissa väkevällä tavalla. Bookattiin Saigonista koodinimi "vicky" nimiseltä fixeriltä yön yli kestävä taksi-bussi-skootteri-katamaraani -yhdistelmämatka saarelle hintaan 30USD per feissi. Matkaan lähdettiin kymmenen aikaan illalla ja perillä oltiin monen mutkan kautta joskus kymmenen aikaan aamulla. Matkalla päästiin kokemaan mm. paikkallinen "ABC" levähdyspaikka sekä saatiin skootterikyytiä aamuöisessä Rach Gian satamakaupungissa, joka ei tosin kuulunut hintaan. Taisi maksaa 50 000 dongia eli kaksi euroa ja matkaa muutama tuhat metriä.


Thaimaassa saatujen kokemuksien mukaan pienet saaret otetaan parhaiten lujaan otteeseen ottamalla heti alussa skubu alle ja lähdetään katselemaan sopivaa majoituspaikkaa. Tällaista vaihtoehtoa ei taksikyydillä ole ellei halua maksaa itseään kipeäksi paikalliselle suharille. Lounaan jälkeen etsittiin saaren suurimmasta asutuskeskuksesta Dong Duongista mopovuokraamo, josta otettiin alle 125 kuutioiset vauhtihirmut, joilla saavutettiin GPS-mittauksen mukaan kuolemaa halveksuva 90 kilometrin tuntinopeus! Lähdettiin kohti etelää tarkoituksena katsastaa vastaantulevia majoituksia ja valita mieleinen. Tiedustelutiedon niukkuudesta johtuen ei tiedetty että edessä oli erittäin pitkä pätkä lähes autiota ja pölisevää hiekkatietä. Etelästä löytyi ranta, mutta siellä oleva resort-tyyppinen paikka oli niin kallis ($70-80) että päätettiin jättää väliin. Suunnattiin takaisin pohjoiseen ja kaikenkaikkiaan viiden epätoivoisen tunnin ajamisen jälkeen päädyttiin pakkotilanteessa täysin överiin Orig nimiseen luksusbungalowresorttiin pariksi yöksi (yht $200 / 3hlö) nuolemaan haavoja. Sitä ennen oltiin katsastettu naapurissa paikka jonka ristimme "lost boys" bungaloweiksi koska paikkaa katsastaessamme "respassa" oli joukko nuoria jäbiä istumassa lattialla ringissä ja joita ei näyttänyt juurikaan asiakkaiden saaminen kiinnostanut. Paikka oli muutenkin yleisilmeeltään lähinnä hylätyn oloinen. Se ja luksusresort oli erotettu toisistaan irvokkaasti piikkilangalla. Päivän päätteeksi allekirjoittanut ja Janus totesivat auringon teloittaneen puutteellisesti suojatut ihonkohdat väkevän punaisiksi, joita varjeltiin suurella hartaudella seuraavat päivät.

Resortissa vallitsi korkeasta tasosta johtuen ylijäykkä ja kiusaannuttava tunnelma pääasiassa henkilökunnan käytöksestä johtuen. Paikka olisi ehkä paras pariskunnille. Aina kun pöydästä oltiin viemässä lautasia pois kysyi tarjoilija ilmeisesti jotain joka oli alunperin ollut "sir, may I take this", mutta se kuulosti enemmänkin "so many dish" erittäin pehmeästä tavasta lausua englantia. Respassa taas oli vastassa aina ns. yes yes-poika, joka sanoi kaikkeen hennolla äänellä yes. Janus meni ilmoittamaan että meillä ei tule lämmintä vettä vaan se valuu katolta kukkapenkkiin ja vielä kysyi että ymmärtääkö kaveri asian ja vastaus oli tietysti yes. Ei ymmärtänyt. Koko paikan parasta antia oli puoliavoin suihku-vessayhdistelmä, josta saattoi paskalla istuessa ihailla pilviä. Uskoisin, että henkilökunnan käyttäytymisnormit oli peloteltu omistajan, kenen lie, toimesta takaraivoon niin suurella pelolla, että homma meni täysin överiksi.




Seuraavana päivänä suoritettiin tiedustelua vanhaa kunnon tietoverkkoa ja karttoja hyväksikäyttäen ja suunnaattiin lähelle Dong Duongin asutusta, josta oltiin alunperin menopelit otettu alle. Muutaman täyden paikan katsastamisen jälkeen löydettiin tarkoituksiimme varsin loistava majoitus Thanh Kim Nga bungalowmestasta läheltä rantaa. $30:lla saatiin ilmastointi ja perussiisti huone kolmelle ja siivous joka päivä. Samalla reissulla koeistettiin vaikuttava night market, jossa oli tarjolla joka ikinen elävä olento, jota siamin lahdessa esiintyy. Itse testasin jotain simpukan tapaista läpyskää, joka oli varsin herkullista.




Phu Quocilla kokemamme alkutaipaleen vastoinkäymiset ovat hyvä osoitus siitä kuinka tärkeää on saada hyvää tiedustelutietoa toiminta-alueesta etukäteen. Laiskuus kostautui välittömästi.

Vietnam / Saigon

Saavuuttiin aamulla Saigonin (SGN) kansainväliselle lentoasemalle, jossa heti immigrationissa kohdattiin pientä kurmotusta rajaviranomaisen taholta. Janus työntyi onnekkaasti ensimmäisenä passi ojossa komella unvormulla varustetun virkailijan hampaisiin, joka rupesi vaatimaan dokumenttia siitä kuinka tulemme poistumaan maasta. Sellaista ei tietenkään ollut, mutta alkuhämmennyksen jälkeen Janus keksi kaivaa kalvotaskusta esiin jo suomessa laaditun varsin virallisen näköisen taulukon, jossa näkyy kaikki suunnitellut matkustuskohteet päivämäärineen ja muine tietoineen. Januksen vilpitön ilme ja taulukko saivat virkailijan vakuuttumaan matkamme harmittomasta luonteesta ja pääsimme Ternon kanssaa sujahtamaan samalla tekosyyllä maahan.

Seuraava haaste kohdattiin varsin ennalta-arvattavasti terminaalin ulkopuolella. Olisi päästävä siirtymään kaupungin pyhimpään eli keskustaan takasilla. Olin saanut Forexin mukavan tytön mukaan erittäin hyvällä tsägällä paikallista valuuttaa noin 40€ arvosta koska joku oli palauttanut sitä takaisin. Normaalisti Vietnamin Dongeja ei ole kassassa. USA:n dollarit ovat myös jonkin verran käytetty valuuttaa. Minulla oli taskussa vajaa miljoona dongia, mutta ei kovin tarkkaa käsitystä siitä mitä taksi tulisi maksamaan. Ensimmäinen kuski tulikin aika nopeasti tarjoamaan palveluksiaan ja ilmoitti tuttavallisesti hinnaksi 200 per naama. Paikallinen tapa on jättää kolme nollaa mainitsematta. Saatiin tingittyä hintaa hieman, mutta se vaikutti silti aika korkealta vaikka ei edes tiedetty matkan pituutta. Oltiin tultu soitellen sotaan. Seuraavakin kaveri hylättiin. Kolmas tuli innokkaasti esitellen taksikuskin henkilökorttia ja näytti jostain lapusta valmiita taksoja. Tinkasin hinnan 100 000 per naama ja lähdettiin matkaan. Autossa ei tietysti ollut mitään taksamittareita tai kylttejä eli synkällä kyydillä mentiin. Hinta oli varmaan vieläkin reilusti yläkanttiin mutta päästiin ainakin matkaan.

Olin ennakoinut että Saigon voisi aiheuttaa jotain Phnom Penhin verrattavaa kulttuurishokkia ja kun mukana oli vielä yksi aasianmatkauksen neitsyt päätettiin majoittautua Dong Khoi (district 10?) alueelle, joka on keskihintainen ja näin tarjoaisi kevyemmän laskun. Paukattiin ensimmäiseen A&EM hotelliin todettiin 127USD kohtuulliseksi kahdesta yöstä kolmelle hengelle. Sillä saatiin yllättävän tasokas huone AC:lla, PC:llä sekä jacuzilla varustettuna. Myös maailmanlaajuinen tietoverkko olisi käytössä samaan hintaan. Kun mentiin tarkastamaan huonetta rupesi lipevän oloinen mies ehdottelemaan massagea, bum bumia ja ladya. Tehosti sanomaansa maailmalla yleisesti tunetulla "sormi reikään" käsimerkillä.

Pienen levon jälkeen suunnattiin kaupungin eläintarhaan, joka oli saanut huonoa palautetta tietoverkossa. Asia todettiin omin silmin ja meno oli hyvin sama oloinen kuin mitä olin kokenut Budapestissa. Pieniä ja betonisia tiloja, joissa eläimet eivät todellakaan näytä viihtyvän. Saatiin huomata, että länkkäreitä ei kovin paljon maisemassa näkynyt, joka oli ihan kiva juttu. Paikalliset antoivat meille yllättävän paljon silmää ja ihan aidosti kiinnostuneen oloisena vailla taka-ajatuksia.

Kaupungilla liikkuessa suurin ihmetyksen aihe pienestä helsingin pitäjästä tulleelle kalpeanaamalle on liikenne. Skubuja on liikenteessä psykedeelinen määrä ja kadun ylitys suoritetaan yleensä kävelemällä rauhallisesti liikennevirran sekaan. Pyörät ja autot kyllä yleensä väistävät ja liikenne tuntuu soljuvan yllättävän hyvin vaikka meno näyttää täysin villiltä. Jengi on myös erikoistunut taidokkaasti nukkumaan ja löhöilemään jalalla seisovan pyörän päällä, joka näyttää todella epästabiililta ja luonnottomalta. Kypäriä käytetään yllättävän laajasti ja niiden kirjo on mahtavan monimuotoinen. Perusmalli on muovinen baseball cap varustettuna pehmusteilla ja sträpillä. Ulkomuoto saattaa imitoida ratsastuskypärään mustalla sametilla verhottuna tai vaikkapa verkolla päällystettynä sotilaskypärää. Myös kangaspäälysteiset normaalia lippalakkia muistuttavat mallit ovat suosittuja. Pieni epäilys jäi kypärän suojaustasosta.

Pakollisista nähtävyyksistä valittiin käytäväksi War Remnants Museum, jonne paukattiin päättäväisin mielin. Pihalla kohtasin miehen, joka oli varmasti ottawan sopimuksen vankkumaton kannattaja koska oli menettänyt miinaan molemmat kätensä sekä toisen jalan. Mies kauppasi kirjoja ja koska olin kirjan tarpeessa päätin sijoittaa. Pienen tinkauksen jälkeen omistin aidon kopion tunnellirottien edesottamuksista kertovasta kirjasta. En tosin ostohetkellä tiennyt gläditettyä opusta kopioksi, mutta eipä se tullut myöskään yllätyksenä. Kirja taisi maksaa noin 10€. Itse muse oli varsin hyvin järjestetty ja koostui pääasiassa valokuvista kuvateksteineen. Kommunistit veivät sodasta voiton, joten museo kertoo heidän näkemyksensä tapahtumista. Jenkeissä on varmaan toinen puoli. Agent Orangen jälkiseuraumuksia esittelevät kuvat jäivät ehkä parhaiten mieleen. Museon kattaus veti Januksella jopa hieman mustiin ja jannu joutui jäähypenkille lepäämään ja kierros jäi hieman kesken, mutta kyllä sitä itsekin oli hieman liikuttuneessa tilassa vaikka kävinkin kaikki läpi. Hauskana yksityiskohtana museossa oli sodanvastaisia julisteita eri puolilta maailmaa ja suomestakin oli muutama.

Käytiin yhtenä iltana vetämässä mallastuotteita olutravintolassa, jossa oli kaksikko puoliakustisten kitaroiden kanssa vetämässä väkeviä kovereita. Toinen innostui välillä rankaisemaan skebaa oikein kunnolla ja viereisissä pöydässä istuvat nuoriso osoitti raivokkaasti suosiotaan ja tarjosivat soittoniekoille hapanta.