sunnuntaina, helmikuuta 26, 2012

Odottelua Thaimaassa

Lähdettiin talvisesta Helsingistä kohti kuumottavaa Bangkokia 21.2 tiistaina klo 23:50. Lennolla saatiin todistaa jonkun suomalaisen hämärää renoutumistapaa: aluksi katsottiin että noin 35 vuotiaalta jannulta tipahti jotain lattialle, mutta niin ei kuitenkaan ollut. Taivutus vain jatkui ja jatkui, lopulta koko kaveri taantui lattialle makaamaan jalkatilaan kolmen penkin leveydelle. Aika friikin oloista, mutta kyllä se siellä viihtyi tyynyn kanssa eikä henkilökuntakaan huomannut tai huomauttanut asiasta. Joko erittäin kurkoa tai erittäin urpoa...


Meillä oli tosiaan Januksen kanssa ikäänkuin luppoaikaa Ternon saapumista odotellessa... Vietettiin alkuun hieman kuluttavampaa elämää ja sen jälkeen muutama päivä hengellistä elämää nauttien May Kaideen vegemätöistä Bangkokin sivukujilla. Ternokin sai oman osansa vihdoin saavuttuaan. Janus innostui niin kovasti paikasta, että saattaa antaa Ternolle tai allekirjoittaneelle kotiinviemisiksi ravintolan oman keittokirjan.


26.2 sunnuntaina aamuyönä suunnaattiin Suvarnabumin lentoasemalle tarkoituksena saavuttaa tarunhohtoinen Ho Chi Minh City eli Saigon. Saigonista matkamme pääsee vasta varsinaisesti alkamaan. Januksen blogissa on seikkaperäisempää tietoa menneestä ajasta.






2 kommenttia:

Imulippo kirjoitti...

Tuohan on erittäin kurko tapa käyttää karsinan jalkatila hyväksi, voisin itsekin ottaa tirsat penkkirivien välissä (jos vain mahtuisin).

Hege kirjoitti...

Ei toikaan mikään ihan pieni kaveri ollut... Olin aluksi ihan varma että on venäläinen.