
Iltapäivällä lähdimme katamaraanilla matkaamaan kohti Zadaria. Pientä jännitystä oli ilmassa... Paikallisesta tietotoimistosta oli saatu tietoa, että halvin reitti Zadariin olisi katamaraani Pagin saarelle ja sieltä 1750 linjuri Zadariin. Katamaraani saapuisi perille 1715 ja matkaa kaupungin laidalla sijaitsevalle linja-autoasemalle oli jonnin verran. Tietotäti kertoi, että saatatte ehtiä (maybe, maybe). Katamaraani saapui Rabille hieman myöhässä, mutta lahjoimme merikapteenin rommilla ajamaan hurjaa kyytiä perille, joten olimmekin jo 1700 Pag-saarella. Kävely linjuriasemalle kesti rivakalla tahtimarssilla alle puoli tuntia. Autiolla ja sulki menneellä Linja-autoasemalla olevat aikataululaput aiheuttivat suurta hämmennystä, sillä tietotädin mainitsemaa linjuria ei aikatauluista löytynyt. Itseasiassa mitään yhteyksiä ei aikataulujen mukaan ollut 1700 jälkeen (mein gott!). Suuri ihme kuitenkin tapahtui ja n. 10 minuuttia ennen kuin meille kerrotun linjurin piti lähteä, rupesi asemalle saapumaan paikallisia locoja ja lopulta myös itse dösä saapui paikalle. Tällä kertaa selvittiin siis ilman ulkomajoitusta tai liftaamista. (Terveiset Kroatian linjuriaikatauluista vastaavalle tirehtöörille!)

Zadariin saavuttuamme saatoimme todeta, että nyt ollaan saavuttu helmihuudeille. Poisteltiin linjuriasemalta heti pari yötä vanhan gubbelta, joka oli vääntänyt duunia 20 vuotta Australiassa (mm. suomalaisten raksaukkojen kanssa). Australian keikalta oli sedälle jäänyt aika äpäkkä aussiaksentti päälle, mutta kyllä siitä jotain selvää välillä sai.

Tarkemmin kaupunkiin tutustuttuamme saatoimme todeta, että kyseessä on varsin erilainen kaupunki kuin esimerkiksi Rab Town :) Saksalaisia ei ole näkynyt ja muutenkin turistien määrä on inhimillisellä tasolla. Kaupungilla pyörii paljon nuorta porukkaa ja vanha kaupunki on täynnä pieniä kahviloita ja baareja, joista voi luuppailla kadun vilinää.
Illalla käytiin ravintelissa täyttämässä vatsoihimme syntyneitä tyhjiä kohtia ja samalla saatiin nuorelta "juicy fruit" -tarjoilijalta vinkkiä mistä Zadarin kuumimmat klubit löytyvät (best information). Kävimme vielä myöhemmin koeajamassa yhden näistä, mutta torstaista johtuen paikka ei ollut kovinkaan täynnä. Varsin asiallisen oloinen DJ oli kuitenkin hommattu pyörittämään varsin pätevää klubimusaa (ei mitään listahumppaa). Perjantaina ja lauantaina todennäköisesti meno ko. paikassa yltyy suuriin mittoihin iltaa kohden...
6 kommenttia:
"Kesälomani" alkoi eilen, ja lähdin Vaasan keskustaa hyppimään baareihin. Huomas, kuinka kaupunki hiljenee kesäksi, onneksi Within Temptation tulee tänne heinäkuussa...
Kysymykseni liittyy sitten baareihin: Koska pääsin nyt Suomessakin kokemaan savuttoman baarin ja yökerhon, niin mitenkäs on käytännön laita Kroatian puolella?
-Lortsu2
Laittakaas heebot mulle sähköpostia ASAP, pitää neuvotella asioista..
Kroatiahan vasta haaveilee EU-jäsenyydestä, joten täällä savustaminen jatkuu aivan normaalisti, eikä aiheuta mitään toimenpiteitä (according to the law).
Tervehdys ja onnea jäbät sinne Kroatiaan täältä Italian perukoilta. Milloin tuutte tänne..
Kysymykseen voisin vastata, että savuttomat baarit toimivat Italiassa aivan loistavasti (myös näin nykyisen tupakoijan kannalta). Ei haise vaatteet ja kaikki ovat tyytyväisiä.
Toisaalta täkäläinen lämpötila poikkeaa hiukkasen Suomen oloista... ja baarit ovatkin yleensä kadulle auki joten ulkona ramppaaminen ei sinäänsä mikään ongelma ole...
/Jamppa
Yksi vaihtoehto oli kayttaa Rooman kenttaa taman reissun toisena paatepisteena, mutta toisin kavi. Ei kannata nytkaan ihmetella jos sinne teidan oven taakse tulee joku kesan aikana raapimaan.
Lähetä kommentti