
Kuumuuttahan esiintyy näillä pituusasteilla varsin vaihtelevasti. Tähän aikaan vuodesta sekä keskipäivän aikaan kuumuus ja auringon lähettämät säteet ovat kovassa pumpissa. Se aiheuttaa _kaikille_ englantilaisille sievän punan kuin sioilla konsanaan. Sekä toisinaan myos allekirjoittanaalle, kuten tänään. Kuumuus myos aiheuttaa muita lieveilmioitä kuten runsasta juomien juomista seka mereen heittäytymistä.

Mereen heittäytymisessä on omat vaaransa kuten haiden ja muiden merieläimien raadelluksi tuleminen sekä vilustuminen. Itsehän onnistuin olemaan viileässä vedessä niin pitkän ajan jakson, että tulin hieman kipeäksi. Erittäin vittumainen tilanne tropiikissa, joten kannattaa ehkä varata märkäpuku tms. matkaan. Tilanne on kuitenkin jo varsin uhkarohkeasti uusittu. Toinen paikka jossa saattaa saada taudin on linjurin AC:n (air condition, according to the law) vaikutuspiirissä oleilu, joka ei ole omassa hallinnassa. Myos sellainen on tullut koettua noin vuorokauden mittaisella kurkun kipeällä isännoinnillä sekä päällikoinnillä.

Sananen vielä muista asioista. Heitettiin läppää paikallisten heebojen kanssa ja asioita kävi ilmi niin kuin on tapana. Monen maan käsittävä vapaavalintainen häroily viikkojen ajan oli paikallisten silmissä aika päräyttävä ilmio, mutta laimennettiin asiaa ilmoittelemalla, että myos meidän täytyy tyoskennellä sen eteen. Tasoittavaa reaktioita aiheutti myos kun ilmoiteltiin kuinka paljon juominen Suomalaisessa baarissa maksaa. Oltiin loydetty paikallisesta konzum-marketista viiden kunan (noin 70c) hintaista juomaa (Viqor, kuva alla), joka oli ilmeisesti erittäin kovan luokan loyto koska meille ilmoiteltiin, että "nothing costs five kunas in here".
1 kommentti:
Viina parantaa. Mitä enemmän sitä juo, sitä enemmän paranee.
Lähetä kommentti