keskiviikkona, kesäkuuta 06, 2007

12 - Zdravo!



Päivä lähti liikkeelle taas luvattoman myohään erilaisista väsymystiloista johtuen, joten suuntasimme välittomästi rantaan etsimään sopivaa snorklaushuudia. Hetken etsinnän jälkeen sopivan rauhallinen kalliopoukama loytyikin ja toiminta saattoi alkaa. Pinnan alta loytyi yllättävän paljon eri näkoista ja kokoista uiskentelijaa. Jos vedenalaisen kameran kuvat onnistuvat niin kuvia lisätään joskus...

Loppupäivä meni kaupungilla pyoriessä, jossa saatoimme todeta sen mikä oli jo tiedossakin, turistit ovat valloittaneet kaupungin aivan täysin! Nyt on vielä offari enkä itse ainakaan henkilokohtaisesti halua olla todistamassa kaupungin meininkiä kuumimpana turistikautena eli heinä-elokuussa. HUHHU! Kaikenlaista dilleä tohottaa isoina laumoina pitkin vanhaa kaupunkia niin ettei sekaan meinaa mahtua. Vähempikin ajaa trävellerin suutuksiin ja hirmutekoihin.

Koska hankkimamme majoitus ei ollut täysin "in the zone" päätimme katsella hieman kaupungin muita optioita. Pari paikkaa käytiin toteamassa aivan liian tasottomaksi kunnes valioyksilo loytyi. Koska reissu lähenee päätostään otimme kolmeksi viimeiseksi yoksi apartmentin kunnon varusteilla. Loytyy mm. merinäkoala, jääkaappi, pyykinpesukone ja yksion kokoinen oma parveke (vähän tais hommat karata...). Talo sijaitsee kaupungin vanhimmalla alueella itse Old Townin jälkeen ja varustelu on hieman vanhanaikaista. Kaikki tarpeellinen kuitenkin loytyy ja toimii. En voi ymmärtää miksi maksaa hotellista suuria summia kun kolmanneksella tai jopa vähemmällä voi saada isommat ja paremmin varustellut tilat samalta alueelta.

Myohään illalla kävimme vielä syomässä Bosnialaista perinnemättoä Bosnialaisiin tapoihin sopivalla tavalla oluen kera. Samalla tuli todettua, että varsinkin oisin, kaupungilla pyorii kulkukissoja ehkä enemmän kuin ollaan aiemmin missään nähty. Myos paikallinen tapa suojata henkilokohtainen omaisuus tuli tsekattua. Pihoja suojataan muureilla ja jotkut asukit ovat tehostaneet korkean muurin vaikutusta asettelemalla muurausvaiheessa muurin harjalle lasinsiruja pystyyn! Emme ota kantaa, miten satuimme tämän havainnon yollä pimeässä tekemään...

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mitä te teitte tolle koiralle?

Hege kirjoitti...

No siis leikittiin ransun kanssa ja se kävi koko ajan vaan kovemmaksi ja yht´äkkiä ransu olikin kylmänä...